Saaristomeri kaunistui vuoden 2022 siistimistempauksessa 47 veneenromun verran. Yhtä paljon hyötyi ympäristö ja yllättäen myös suomalainen sementtiteollisuus. Romuvenekeräys järjestetään seuraavan kerran vuonna 2023.
Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n tempauksessa haettiin veneitä saarilta, joille ei ole tie- tai lauttayhteyttä. Matkansa päähän tulleet rikkinäiset lasikuituveneet löytyivät eri puolilta Saaristomerta.
Veneenromut vähentävät alueen virkistyskäyttöarvoa, sillä ne pistävät ikävästi silmään muutoin upeissa maisemissa.
Lisäksi hylätyt veneet ovat uhka ympäristölle. Ne hajoavat vähitellen palasiksi, jotka voivat mikromuovina roskata läheiset vesialueet. Romuveneistä syntyy myös toinen riski.
“Jos veneeseen on jätetty polttoaineita, paristoja, akkuja tai muita vaarallisia aineita, ne voivat ajan myötä päästä leviämään ympäristöön hallitsemattomasti. Myrkkymaalijäänteiden liukeneminen lisää kemikaalikuormitusta sekä maalla että merellä”, sanoo PSS ry:n aluepäällikkö Katriina Murto.
Uusi elämä sementtitehtaassa
Kiertotalousajattelun mukaisesti kaikki jäte pyritään nykyään käyttämään mahdollisimman tarkoin hyödyksi. LSJH on löytänyt romuveneille aivan uuden hyödyntämiskeinon.
“Saaristomeren venekeräyksessä kerätyt sekä LSJH:n lajitteluasemilla vastaanotetut lasikuituveneet toimitetaan Kuusakoski Oy:n Hyvinkään toimipisteeseen, jossa niistä tehdään raaka-ainetta sementin valmistukseen”, kertoo LSJH:n materiaalipäällikkö Marko Kokkonen.
Raaka-aine eli lasikuitumurska kuljetetaan Hyvinkäältä Finnsementti Oy:n Lappeenrannan sementtitehtaaseen, jossa se käytetään sementin ainesosana.
Vanhojen veneiden uuden kierrätyskohteen juuret johtavat ympäristöministeriön ja yritysten yhteiseen tutkimushankkeeseen, jossa etsittiin käyttötapoja komposiittijätteelle. Myös elinkaarensa loppuun tulleiden tuulivoimaloiden siipien lavat osoittautuivat sementtiteollisuudelle sopivaksi raaka-aineeksi.
Kierrätysraaka-aineilla voidaan vähentää sementintuotannon ympäristökuormaa merkittävästi.
Käytöstä poistuneita veneitä otetaan vastaan ympäri vuoden
LSJH:n lajitteluasemille tuotiin vuonna 2022 kaikkiaan 50 romuvenettä. Vanhoja veneitä päätyi siten uusiokäyttöön yhteensä 97.
Suomessa on lähes 1,2 miljoonaa venettä, joista iso osa tulee tiensä päähän lähivuosina.
“Siihen nähden keräämämme määrät ovat vielä pisara meressä, mutta jostain on aloitettava”, Kokkonen sanoo.
Lajitteluasemilla otetaan vanhoja veneitä vastaan jatkuvasti. Erillinen romuveneiden keräystempaus järjestetään myös vuonna 2023.