Linnanmäen huvipuisto on saanut Sustainable Travel Finland -merkin pitkäjänteisestä työstään kestävän matkailun puolesta. Tunnustuksen myöntää Visit Finland. 19.7.2024 ”Linnanmäellä olemme…
Browsing: Kestävä matkailu
Kankaanpään torin laidalla sijaitseva kahvila-konditoria Postelli on pikkukaupungin ja sen yhteisön vilkas kohtaamispaikka. Punatiilestä 1930-luvulla rakennetussa vanhassa postitalossa toimiva Postelli…
Kolme neljästä kansalaisesta aikoo tänä kesänä suosia suomalaista ja lomailla kotimaassa, selviää tuoreesta kyselystä. 27.5.2024 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjan…
16.4.2024 Mikä on kotimaanmatkailun halutuin tuote 2000-luvulla? Vahva ehdokas voittajaksi ovat kansallispuistojen ja luonnonsuojelualueiden Paimenviikot, jotka keräsivät kesäksi 2024 liki…
4.4.2024 Suurin suomalaisten mökkeilyyn liittyvä päästölähde on liikenne. Yksittäisten mökkeilijöiden välillä on kuitenkin paljon vaihtelua, kertoo tuore tutkimus. Suomalaiset ovat…
15.2.2024 Suomen Parhaaksi Hostelliksi vuonna 2024 on valittu Savonlinnan seudulla toimiva Linnansaaren Ekohostelli. Linnansaaren Ekohostelli sijaitsee Linnansaaren kansallispuiston pääsaarella Sammakkoniemen…
31.1.2024 Vantaalainen Tiedekeskus Heureka kantaa nyt ylpeänä kestävän matkailukohteen STF-merkkiä. Heureka sai tuoreen tunnuksen edellyttämän ympäristösertifikaatin loppuvuonna 2023. Suomen…
Ammattiraadin valitsemat viisi yritystä ottavat mittaa toisistaan Vastuullisuuskilpailun pitchaus- eli hissipuhefinaalissa Matkamessuilla 18. tammikuuta 2024. Matkailualalle suunnatussa Vastuullisuuskilpailussa haetaan vastuullisuuteen…
Suomen suurimman yksityisen hotelliketjun Lapland Hotelsin Oulun ja Kuopion kaupunkihotellit ovat lämmenneet marraskuun alusta asti päästöttömällä kaukolämmöllä. Joulukuussa 2023 joukkoon…
Vastuullisen vapaa-ajan asumisen edistäminen luo pohjaa mökkeilyn hyvälle tulevaisuudelle Suomessa. Hyviä vinkkejä saa uunituoreesta Kestävän mökkeilyn oppaasta. Vapaa-ajan asumisella on…