Turkua kutsutaan Suomen Pariisiksi, eikä vertaus tunnu lainkaan kaukaa haetulta, kun Samppalinnan kesäteatterissa alkaa soida yksi Alan Menkenin kunnianhimoisimmista sävellyksistä.…
Browsing: Turku
Turussa käy aina samalla tavalla. Kotiin lähtiessä miettii, miksei kaupungissa tule poikettua useammin. Viimeksi vieraillessa löytyi jälleen yksi hyvä syy…
Koko perheelle suunnattuja katukalastustapahtumia järjestetään kesällä 2026 kaikkiaan yhdessätoista kaupungissa eri puolilla maata. 21.5.2026 Suomessa tunnetusti riittää merialueita, järviä, jokia…
Pääsiäisen tunnelmaan voi virittäytyä monenlaisissa tapahtumissa ympäri maata. Tarjolla on ohjelmaa niin lapsille kuin aikuisille: konsertteja ja kulkueita, kokkoja ja…
The Mystery of Banksy – A Genius Mind -näyttely avautuu Turussa 17. huhtikuuta. Banksyn uniikkiin taiteeseen pohjautuviin töihin voi tutustua…
Arkkitehti-tutkija Panu Savolainen ja valokuvaaja Aleks Talve esittelevät uusimmassa kirjassaan kattavan kokoelman Suomen vanhan pääkaupungin upeita rakennuksia. Vappu Ikonen 12.3.2026 …
Mutta mikä tekee ravintolasta klassikon? Ainakin pitkä ikä, ajaton interiööri ja vähäeleinen palvelu. Klassikko ei yleensä pidä itsestään meteliä eikä…
Missä museossa saa kiivetä laivaan ja kurkistaa perämoottorien täyttämään huoneeseen? Forum Marinumissa Turussa historia herää eloon tavalla, joka pitää myös…
Konserttikausi 2026 on viimeinen Turun konserttitalossa, sillä orkesteri muuttaa ensi syksynä uuteen kotiinsa musiikkitalo Fuugaan. Kaudesta on tulossa ikimuistoinen, tervetuloa…
Joulun ajan junaliikenne jakautuu vuonna 2025 usealle päivälle. VR on lisännyt pyhiksi sekä kalustoa että vuoroja. Pohjoiseen pääsee nyt ensimmäistä…




