Tekijä: Päivi Ikonen

Rakastettu joulutapahtuma Tuomaan Markkinat tuo Helsingin Senaatintorille lähes sata käsityöläistä ja pientuottajaa ympäri Suomen. Suuhunpantavaa kävijöille tarjoaa yli 20 herkkumyyjää ja kahvila- ja ravintolatoimijaa. Joulutori on avoinna 22. joulukuuta asti. 1.12.2023   Kestävän kehityksen mukaisten Tuomaan Markkinoiden tarjonta kantaa tänäkin vuonna vastuullisuuden leimaa. Joulupöytään voi markkinoilta hankkia muun muassa kotimaisia kala- ja lihaherkkuja, leivonnaisia, sienisalaatteja, hilloja ja sinappeja. Pukinkontiin sopivat esimerkiksi käsintehdyt makeiset, korut ja luonnonkosmetiikka sekä villasukat ja muut lämmikkeet, tai vaikka vanhoihin suomalaisiin matkailujulisteisiin perustuvat design- ja sisustustuotteet. Joulun makuja ja karusellin hurmaa Markkina-alueen keskipisteen muodostavat herkkupiha ja anniskelualueena toimiva ravintolapiha, jotka tarjoavat tunnelmalliset puitteet kiireen keskellä pysähtymiselle. Vatsansa…

Lue lisää

Suomen suurimman yksityisen hotelliketjun Lapland Hotelsin Oulun ja Kuopion kaupunkihotellit ovat lämmenneet marraskuun alusta asti päästöttömällä kaukolämmöllä. Joulukuussa 2023 joukkoon liittyy myös Lapland Hotels Tampere. Oulun, Kuopion ja Tampereen hotellikiinteistöjen ilmastovaikutukset pienenevät muutoksen myötä huomattavasti, kertoo Lapland Hotelsin kaupunkihotellien aluejohtaja Leena Turunen. ”Vuositasolla tämä tarkoittaa sitä, että näiden hotellien hiilidioksidipäästöt pienenevät yhteensä 1 060 edestakaisen Helsinki–Phuket-lennon verran, eli vaikutus on merkittävä. Olemme todella iloisia, että kiinteistöjen omistaja CapMan Hotels II -rahasto mahdollistaa meille tällaisen vastuullisuusteon”, Turunen sanoo. Kohti yhä vastuullisempaa matkustamista Hotelliympäristöissä, joissa energiankulutus on suuri vuorokauden ympäri, päästöttömään kaukolämpöön siirtyminen on iso askel kohti entistä vastuullisempaa matkailua. ”Olemme ylpeitä…

Lue lisää

Median museo ja arkisto Merkki esittelee journalismin ulottuvuuksia historiasta nykypäivään, lehdistönvapaudesta viraalimeemeihin ja sarjakuvista salaliittoteorioihn. Ovatko kissavideot journalismia? Miksi sarjakuvia ja jopa koulukirjoja on sensuroitu? Minkä takia salaliittoteoriat ovat niin suosittuja? Entä miltä tuntuu, kun oma kuva julkaistaan harhaanjohtavassa yhteydessä? Muun muassa näitä kysymyksiä voi pohtia ja etsiä niihin vastauksia helsinkiläisessä Merkki-museossa, jonka kantavana teemana on sananvapauden, journalismin ja lukutaidon puolustaminen. Uuden nimen takaa löytyy monelle tuttu mutta nyt kasvonsa pessyt Päivälehden museo. ”Tarvitsimme uuden nimen, joka kuvaa paremmin toimintaamme median merkitysten tulkkina ja tallentajana”,  taustoittaa Merkin johtaja Saila Linnahalme. Merkki pyrkii tarjoamaan kaikenikäisille keinoja ymmärtää nopeasti muuttuvaa mediatodellisuutta. Lasten…

Lue lisää

Uusi valon ja taiteen suurjuhla Valkea 2023 piristää vuoden pimeintä aikaa Tampereen Särkänniemessä. Kansainvälisesti merkittävä visuaalisen taiteen tapahtuma järjestetään 15.–17. joulukuuta. Projektin taiteellinen johtaja, taiteilija Kari Kola on suunnitellut alueelle Suomessa ennennäkemättömän valokokonaisuuden. ”Huvipuisto tarjoaa mahdollisuuden tapahtumalle, jollaista ei pystyisi kaupunkitilaan edes tekemään”, Kola sanoo. ”Koko alueesta rakennetaan yksi suuri visuaalinen kokonaisuus, jossa on paljon nähtävää ja koettavaa. Huvipuiston mittasuhteet, infrastruktuuri ja uniikit rakenteet toimivat erittäin hyvänä pohjana tällaiselle kokonaisuudelle.” Taianomaiset visuaaliset teokset massiivisine valopylväineen herättävät huomiota kauempanakin, mutta itse huvipuistoalueella tapahtuma tarjoaa taidetta kaikille aisteille. ”Tällaista ei ole tehty Suomessa koskaan ennen” Särkänniemen kehitysjohtaja Ville Aarresuo odottaa uutuutta innoissaan.…

Lue lisää

Iloa hehkuva Loistopuisto on jälleen rakennettu Lappeenrannan Keskuspuistoon eli Kirkkopuistoon. Valotaiteen lumoa voi käydä ihastelemassa tammikuun 2024 alkupuolelle asti. Loistopuistossa on esillä lasten tekemiä, ultraviolettivalossa säihkyviä taideteoksia,  joiden takana on kaikkiaan yli kolmesataa nuorta taiteilijaa. Teosten inspiraation lähteenä ovat olleet lumihiutaleet, joiden myötä syntyi Talven henkäys -niminen kokonaisuus. Lumiteokset on taiottu erilaisista kierrätysmateriaaleista, esimerkiksi lumikukat koulun ruokalasta löytyneistä rahkapurkeista. Isoja, säihkyviä lumikiteitä on puolestaan maalattu vanhoille jumppapatjoille, ja vanhat pensastukirenkaat on punottu matonkudelangalla lumihiutaleiksi. Yhteistyöllä huikeaan lopputulokseen Puiston toteutuksesta ovat vastanneet Lappeenrannan kuvataidekoulu, Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metku, Etelä-Karjalan kansalaisopiston Luumäen taiteen perusopetus ja Lappeenrannan tapahtumapalvelut, Metkun työpajoissa ovat olleet kuvataiteilija Tiinalotta…

Lue lisää

Haaveita ja näkyjä -näyttelyn värikkäät ja monitulkintaiset teokset valtaavat Halosenniemen ateljeemuseon 31. lokakuuta 2023. Huhtikuulle 2024 jatkuvassa katselmuksessa on esillä myös talon isännän Pekka Halosen töitä. Nelimarkka-Rahaston kokoelmasta kerättyjen töiden näyttely tuo yhteen unelmia elämästä, matkahaaveita tuntemattomaan ja elämänviisauksien etsintää vanhoista kulttuureista. Näytteillä on teoksia muun muassa Emma Ainalalta,  Mi Kuopalta, Veikko Mylleriltä, Jarmo Mäkilältä, Stiina Saaristolta, Riiko Sakkiselta,  Marja Sunalta ja Katja Tukiaiselta. Mukana on kaikkiaan yli 30 taiteilijaa, luonnollisesti myös kotimuseon varsinainen isäntä Pekka Halonen (1865–1933). Taidetta koko kansalle Sekä Pekka Halosen että Eero Nelimarkan (1891–1977) siveltimistä syntyi runsaasti suomalaisten rakastamia maisemia ja kotinäkymiä. Kaksikkoa yhdistivät vaatimaton sosiaalinen…

Lue lisää

Esa-Matti Smolanderin sovitus eurooppalaisen näytelmäkirjallisuuden suurimmasta klassikosta tuo Anton Tšehovin henkilöt ja Lokin tapahtumat tähän päivään. Kesä järven rannalla. Perhe ja ystävät ovat kokoontuneet juhannuksen viettoon. Seurueeseen kuuluu nuoria ja vanhoja ihmisiä, näyttelijöitä ja kirjailijoita – ja aivan liikaa rakkautta. Medvedenko rakastaa Mashaa, joka on rakastunut Kostjaan, joka on rakastunut Ninaan, joka rakastuu Trigoriniin, joka on Kostjan äidin Arkadinan rakastaja. Kaikki tarvitsevat rakkautta ja tunnustusta, kaikki rakastavat väärää ihmistä ja kaikki menee ihan päin helvettiä. Perinteet raikkaasti rikki Lahden kaupunginteatterin sovitus kunnioittaa Tšehovin kuuluisia hahmoja ja näytelmän teemoja, mutta rikkoo perinteisiä teatterin muotoja raikkaasti ja humoristisesti. ”Minulle tärkeää on tehdä…

Lue lisää

Väreillä, materiaaleilla ja muodoilla herkutteleva Sadonkorjuu-näyttely ammentaa aiheensa kasvien maailmasta.   Riihimäellä toimivaan Suomen lasimuseoon rakentuu parhaillaan puutarhamainen tilateos, jonka poluilla kävijät voivat pian kuljeskella nauttimassa lasiksi muuntuneista luonnon ihmeistä. Taiteilija Alma Jantusen 28. lokakuuta 2023 avautuva Sadonkorjuu-näyttely koostuu hänen suupuhalletuista lasiveistoksistaan ja installaatioistaan. Jantunen on saanut inspiraationsa puutarhoista ja kasveista, joiden rakenne, väriyhdistelmät ja muodot ovat innoittaneet häntä jo pitkään. ”Pehmeä ja painava materiaali itsessään tuo esineisiin elämää ja luontevaa liikettä”, Jantunen kuvailee lasia taiteensa raaka-aineena. ”Veistokseni saavat muotonsa elävistä olennoista, kasveista, hyönteisistä tai vaikka lumipallosta. Taivaanrannan värit, hioutuneet kivet ja maisemat asettuvat paikoilleen lasiveistoksissa jäähtymisen hetkellä, mutta väreissä…

Lue lisää

Syysloma tarjoaa loistavan tilaisuuden lähteä luontoon nauttimaan vuodenajan väreistä ja antimista. Karpalot ja puolukat ovat parhaimmillaan, ja suppilovahveroita piisaa polkujen varsilla muun muassa Seitsemisen kansallispuistossa. 10.10.2023        Pirkanmaalainen Seitsemisen kansallispuisto lupaa syyslomaviikolla elämyksiä ja aktiviteetteja koko perheelle. Kansallispuiston luontokeskus on 14.-22.10.2023 avoinna joka päivä. Luontokeskuksesta voi vuokrata fatbike-pyöriä ja retkeilyvarusteita sekä majoituksen retken ajaksi. Ajankohtaiset retkivinkit saa mukaansa ilmaiseksi. Jaossa on karttojen lisäksi myös suosittuja Retkietiketti-julisteita. Keskuksen kahvila puolestaan tarjoilee muun muassa herkullista lounasruokaa. Hengenravinnostakin on huolehdittu. Uudessa Jääkauden jäljet -näyttelyssä saa tietoa siitä, millaisia merkkejä jääkausilta on jäänyt Suomen luontoon ja missä niitä voi ihastella. Auditoriossa esitetään päivittäin luontoelokuvia, lauantaisin…

Lue lisää

Vastuullisen vapaa-ajan asumisen edistäminen luo pohjaa mökkeilyn hyvälle tulevaisuudelle Suomessa. Hyviä vinkkejä saa uunituoreesta Kestävän mökkeilyn oppaasta. Vapaa-ajan asumisella on suoria vaikutuksia paitsi luontoon ja ympäristöön myös paikallisiin yhteisöihin, ihmisten hyvinvointiin, kulttuurisiin käytäntöihin ja aluetalouteen. Kestävä mökkeily tarkoittaa sitä, että kaikki vaikutukset otetaan huomioon. ”Oma mökkikunta ja -seutu on suomalaisille yleensä rakas, ja siitä halutaan pitää huolta. Tämä on hyvä lähtökohta kestävälle vapaa-ajan asumiselle”, sanoo projektipäällikkö Tuula Pihkala Mikkelin kehitysyhtiöstä Mikseistä, joka on tuoreen oppaan takana. Painetun oppaan voi napata mukaansa Mikkelin seudun matkailuneuvonnoista, ja sähköinen versio löytyy laiturilla.fi-sivustolta. Oleellista on Pihkalan mukaan tiedostaa oman toiminnan merkitys ja tehdä kestäviä…

Lue lisää