Vuoden 2023 parhaaksi hostelliksi valittu Kartanohostel AnnaCatharina sijaitsee kauniissa maalaismaisemassa 15 kilometrin päässä Savonlinnan keskustasta.
Vaivaistalo, kunnalliskoti, lastenkoti, vanhainkoti, ja viisi viime vuotta lämminhenkinen maaseutuhostelli. Sellainen tarina on takanaan Kartanohostel AnnaCatharinalla, joka tätä nykyä tarjoaa majoitustilaa runsaalle 60 hengelle yhden–neljän hengen huoneissa.
AnnaCatharinassa voi järjestää myös juhlia, kokouksia ja muita tilaisuuksia. Juhlasaliin mahtuu hyvin 80–100 osallistujaa.
Nuoren hostellin valitsi vuoden 2023 voittajaksi Suomen Hostellijärjestö ry:n hallitus yhteensä 11 ehdokkaasta. Kilpailun painopistealueena ja teemana oli tällä kertaa paikallisuus.
Valinnassa otettiin huomioon hostellien omat hakemukset sekä hostelliasiakkaille suunnatun äänestyksen tulokset ja äänestäjien kommentit.
”Kartanohostel AnnaCatharina erottui voittajaksi omalla persoonallisuudellaan sekä ympäristön ja ympäröivän yhteisön kanssa sopusoinnussa toimimisella monin eri tavoin”, kertoo Suomen Hostellijärjestön pääsihteeri Sanni Viirto.
”Työtä suurella sydämellä”
”Suomen Paras Hostelli -tunnustus tuntuu aivan uskomattoman hyvälle”, sanovat AnnaCatharinan yrittäjät Marianna Kaarniranta ja Markku Holopainen.
Kaksikko kertoo rakentaneensa viiden vuoden ajan hostellia, jonne olisi helppo tulla ja olla.
”Meille tärkeitä asioita ovat luonnollisuus, historia ja paikallisuus. Ja näitä haluamme tuoda esille toiminnassamme.”
Kartanohostel AnnaCatharinan kahden hengen huone näyttää tältä. Kuvat Kartanohostel AnnaCatharina
Erityiskiitosta majoittujilta sai yleisöäänestyksessä AnnaCatharinan hostellikokemuksen kokonaisvaltaisuus, jossa paikallisuus näkyy monin tavoin aina aulatilasta lähtien.
”Paikan erityislaatuista historiaa nostetaan esiin arvokkaasti, aamiaisella tarjotaan paikallisten yrittäjien tuotteita, ja paikallisesta väestä, muun muassa nuorista kesätyöntekijöistä koostuva henkilökunta saa kiitoksia ja ruusuja”, Sanni Viirto kertoo.
”Yrittäjien suurella sydämellä tekemä työ välittyy hyvin kaikessa tekemisessä.”
Suomen Hostellijärjestö on valinnut vuoden parhaan hostellin vuodesta 2004. Vuonna 2022 Suomen Paras Hostelli -titteliä kantoi Laivahostel S/S Bore Turusta.