Hyvinkään Kaukasten kylässä sijaitseva Middle of Nowhere -taidepuisto avaa uuden ITE-näyttelyn, joka esittelee liki 30:n itseoppineen taiteilijan kekseliäitä, omaperäisiä teoksia.
17.6.2025 Middle of Nowhere -taidepuiston 25. kesäkuuta avautuva näyttely kantaa nimeä Middle ITE vol2. Esillä on yhteensä lähes sata teosta ja installaatiota.
Omintakeiset työt on tehty puusta, kivestä, metallista ja monenlaisista kierrätysmateriaaleista.
Entisen kauppapuutarhan raunioille, niitä ympäröivään metsään ja pieneen päärakennukseen levittäytyvän näyttelyn pääsee kiertämään noin 600 metrin pituista reittiä pitkin.
Reitti kuljettaa vieraat läpi erilaisten ympäristöjen, joissa taide ja luonto kietoutuvat yhteen yllättävällä tavalla. Sisätiloissa voi ihailla muun muassa vuoden 2025 ITE-taiteilijan Markku Sarastamon teoksia.
Jo ensimmäinen kesä menestys
Middle of Nowhere -taidepuiston perustivat ystävykset Pertti Riikonen ja Teijo Monni, jotka halusivat tehdä yhdessä jotakin erilaista ja innostuivat ITE-taiteesta.
He ryhtyivät muokkaamaan ostamaansa maa-aluetta ja kiinteistöä taidepuistoksi vuonna 2022. Kesällä 2024 ensi kertaa avoinna olleen puiston ensimmäinen näyttely keräsi heti tuhansia kävijöitä.
Sen seurauksena Middle of Nowhere pokkasi Hyvinkään kaupungin taidepalkinnon tunnustuksena ”merkittävästä taiteellisesta saavutuksesta”.
”Se, että viime kesänä yli 5000 ihmistä löysi tiensä tänne ”keskelle ei mitään” oli meille aivan valtava yllätys”, kertovat Riikonen ja Monni, joiden mukaan vuoden päätteeksi tupsahtanut palkinto tuntui uskomattomalta.
”Tuli hieno fiilis siitä, että meidän paikkamme on todella koskettanut ihmisiä.”
Tälle kesälle kaksikko lupaa näyttelyn, jonka menee niin mittakaavaltaan kuin tunnelmaltaan vielä viimevuotista pidemmälle.
Päivi Ikonen
Näyttelyn taiteilijat:
Ahti Tyysteri (Karkkila), Alpo Koivumäki (Kauhajoki), Eetu Mäki (Turku), Ensio Tuppurainen (Kääpälä), Greger Grönholm (Karjaa), Hannu Kumpula (Seinäjoki), Jori Tapio Kalliola (Rauma), Juha Käkelä (Ylöjärvi), Jussi Ruusulampi (Helsinki), K. Tschährä (Tampere), Kalevi Päivärinta (Lohja), Kyösti Iitti (Pöytyä), Leena Nio (Tuusula), Markku Sarastamo (Hämeenlinna), Mika Rintamäki (Ikaalinen), Mikko Ramsi (Vantaa), Onni Laine (Turenki), Paula Huhtanen (Nokia), Pekka Lampinen (Aura), Pentti Väistö (Tohmajärvi), Pia Jokinen (Nurmijärvi), Romurinsessa (Lapinlahti), Sanna Saarinen (Eura), Seppo Suomensyrjä (Villähde), Shadow Room (Vantaa), Tiina Huttunen (Nurmijärvi), Timo Karjalainen (Raasepori), Timo Peri (Kotka), Tuomo Rantanen (Punkalaidun)
Middle of Nowhere
Koskenmaantie 187, 05510 Hyvinkää
Koko perheen kohteeksi sopiva näyttely on avoinna 25.6.–7.9.2025 keskiviikosta sunnuntaihin.