Pääsin ensimmäisen kerran ruotsinlaivalle vuonna 1973, kun kyläkoulumme kolmas ja neljäs luokka tekivät perinteisen retken Ahvenanmaalle. Se oli tapaus, sillä en ollut ikinä käynyt niin lähellä ulkomaita.
22.10.2024 Muistan lämmöllä lautan buffetin nakkeja ja perunamuusia. Eksoottiset viinikuminauhat ja lakritsipiiput, vaahtokarkeista puhumattakaan, loivat pysyvän makumuiston. Mahdollisesti reissulla nähtiin joku linnakin.
Myöhemmillä kotimaanmatkoillani olen oppinut arvostamaan eri paikkakuntien ja seutujen perinneherkkuja. Parhaissa hotelleissa – jotka eivät välttämättä ole kalleimpia – ymmärretään munakokkelin ohella kattaa aamiaispöytään pitäjän omaleimaisia herkkuja.
Tutkijan ja tietokirjailijan Ritva Kyllin uusi teos Ruokaa reissussa (Gaudeamus 2024) resonoi samoja kokemuksia ja tarjoaa vielä paljon enemmän.
”Ruokahistorian tutkiminen ei ala siitä, mitä ruokia ruokapöydästä löytyy, vaan siitä, miten ruuat ovat pöytään päätyneet.” Tämä kirjoittajan lause pätee erityisesti matkaruuan tutkimukseen.
Historioitsija joutuu perehtymään kulttuurihistoriaan, liikenteen historiaan, tekniikan historiaan ja vaikkapa sukupuolten tasa-arvoon. Lukijan onneksi Ritva Kylli on nähnyt tämän vaivan ja osannut siirtää tietonsa sujuvaan ja helppolukuiseen muotoon.
Kalakukko oli ylivertainen matkaeine
Kyllin kirja lähtee keskiajalta ja etenee kronologisesti jalkapatikkareissuista hevosajeluihin ja venekyyteihin.
Kaikkein varhaisimpien matkojen perusteena ei ollut turismi vaan välttämätön tarve, ja ruoka oli mukana hengenpitimiksi, ei nautinnoksi.
Tärkeintä oli hyvä säilyvyys. Eväsruokia kuivattiin, savustettiin, suolattiin ja pikkelöitiin etikkaan. Suomalaisten matkamiesten ehdoton ykköseväs oli kuivattu ruisleipä. Poikkeuksellisen sopivaksi matkaeineeksi mainitaan savolainen kalakukko, jossa leipäkuoren sisällä kulki kokonainen ateria.
Säilöntätekniikat kehittyivät edelleen seuraavilla vuosisadoilla ja vastasivat aluksi erityisesti armeijoiden tarpeisiin.
Hevoskärryjen yleistyessä 1800-luvulla syntyi myös maan kattava kestikievariverkosto, joka tarjosi syötävää ja juotavaa sekä hevosille että ihmisille.
1800-luvulla yläluokka alkoi matkustaa myös huvikseen, köyhässä Suomessakin. Varsinainen massamatkailun aika ajoittuu meillä vasta toisen maailmansodan jälkeisiin vuosikymmeniin.
Merenkävijöiden runsas ruokaympyrä
Merimatkojen eväinä palvelivat aluksi lähinnä kuivatut laivakorput, pavut ja suolattu liha.
Pitkillä purjehduksilla vaivasi kuitenkin keripukki. Kun sen aiheuttajaksi ymmärrettiin C-vitamiinin puute – vaikka asiaa ei vielä osattu tuolla tavoin nimetä –, osattiin jatkossa varata mukaan tuoreita sitrushedelmiä.
Merenkävijöiden ruokaympyrään ovat aina kuuluneet myös viinaryypyt, ruotsinlaivoillakin. Suomalaiset ovat päässeet nauttimaan ihmeellisistä laivabuffeteista 1960-luvulta lähtien. Moni sai ensimmäiset ravintolakokemuksensa laivojen voileipäpöydissä, jotka olivat totisesti jotakin uutta.
Buffetit ovat myös osanneet vuosikymmenten mittaan uusiutua – sopivasti, ei liikaa. Itse todistin 2000-luvun alkupuolella, kuinka moderniin yltäkylläisyyteen tottunut varhaisteini sai liki Firenzen taudin laivan katkarapuvatien äärellä.
Junan kyytiin ensin omissa eväissä
Ensimmäinen rautatie rakennettiin Suomeen 1860-luvun alkupuolella. Junamatkoihin varustauduttiin alkuun omin eväin, mutta asemilla ryhdyttiin pian tarjoamaan matkalaisille kokonaisia kylmiä ja lämpimiä aterioita.
Alkoholin tarjoilu herätti luonnollisesti keskustelua. Junien lyhyiden pysähdysaikojen aiheuttama liiallinen kiire ruokailussa ja asemaeineen laatu poikivat valituksiakin.
Moni muistanee vanhan vitsin VR:n muinoisesta mainoslauseesta, jonka mukaan ”matkalla maistuu huonompikin ruoka”.
Kylli piipahtaa myös kansainvälisissä loistojunissa ja pohtii kotimaisen eväidensyönnin sosiaalista koodistoa ennen kuin siirtyy autoiluun ja huoltoasemaruokaan.
Ensimmäiset henkilöautot saapuivat Suomeen 1900-luvun alkupuolella ja pysyivät hyvinkin eksoottisina ilmestyksinä aina 1950-luvulle saakka. Ennen sitä aiempaa nopeampaa ja turvallisempaa kyytiä antoivat linja-autot.
Bensa-asemien paheksuttava pikaruoka
Huoltoasemat huolsivat aluksi vain autoja, eivät matkalaisia. Pikkuhiljaa asemien tarjonta laajeni ihmistenkin ruokkimiseen. Teiden varsille ilmestyi myös pöytäryhmiä omien eväiden syöntiä varten.
”Esson baarien” määrää lisäsi nopeasti keskioluen vapauttaminen vuonna 1969. Tarjottiin baareissa ruokaakin, lähinnä lihapiirakoita ja makkaraa, jotka olivat olleet kaupunkien katukeittiöiden peruseinestä 1800-luvun lopulta lukien.
Ulkona syöminen ja myöhemmin ”pikaruuaksi” nimetty ilmiö herättivät tosin epämääräistä pahennusta sekä mahdollisten järjestyshäiriöiden että epäterveellisyyden takia.
Lentomatkailu alkoi Suomessa Aeron, myöhemmän Finnairin siivin yli sata vuotta sitten. Ensimmäiset tarjoilut koneissa käsittivät kahvin ja voileivän, mutta lentomatkailun kehittyessä monipuolistuivat myös ateriat.
Pula-aikoina ne saattoivat olla lihalientä ja piirakkaa, myöhemmin yhä kunnianhimoisempia vaihtoehtoja.
Reissuun sopii sähköinen kirja
Ritva Kylli toivoo esipuheessaan, että hänen kirjaansa luettaisiin nimenomaan reissussa.
Printtiversion osalta pahoitteluni: ei onnistu. 1,3-kiloinen teos ei pujahda povitaskuun eikä oikein käsilaukkuunkaan. Matkalukemista varten kirja kannattaa siis hankkia sähköisenä.
Äänikirjaa en suosittele, sillä kirjan huolellinen ja oivaltava kuvitus nostaa sen vielä uudelle tasolle. Kiitokset kuvatoimittajille Elina Blomqvistille ja Arto Kuusterälle!
Teos palvelee mainiosti myös niin sanottuna kahvipöytäkirjana eli keskustelunherättäjänä kotona tai työpaikan kahvihuoneessa.
Olen pari viime vuotta vinkkaillut kavereilleni, että Kyllin edellinen magnumopus Suomen ruokahistoria (Gaudeamus 2021) on mainio lahjakirja. Se voitti Kanava-lehden tietokirjapalkinnon ja oli ehdolla sekä tieto-Finlandia-palkinnolle että vuoden historiateokseksi.
Tämän vuoden joululahjasuositusteni ykköseksi kiilaa kuitenkin Ruokaa reissussa. Jos ostat syksyn kirjamessuilta vain yhden kirjan, osta tämä.
Vappu Ikonen
Ruokaa reissussa – Suomen matkaruokahistoria kuivalihasta laivabuffetiin (Gaudemus 2024)
- Lue kustantajan teosesittely.
- Tietokirjailija, filosofian tohtori Ritva Kylli on historian yliopistonlehtori ja dosentti Oulun yliopistossa. Hänen tutkimusteemansa liittyvät ruokaan, ympäristöön ja terveyteen sekä arktisten ja pohjoisten alueiden historiaan.