Matkailulehti oli kesällä 1912 ajankohtaisen aiheen äärellä ja julkaisi raflaavasti otsikoidun jutun ”Niin kauvas kun päästään”. Urheat testaajat halusivat selvittää, kuinka pitkälle pohjoiseen kotimaanmatkailijan on mahdollista edetä autokyydillä.
Vappu Ikonen
19.8.2025 Nimimerkki A.E.L:n riemukkaassa artikkelissa matkalaiset esittäytyvät ”kolmeksi iloiseksi nuorukaiseksi ynnä kokeneeksi, tutkinnon suorittaneeksi mekaanikoksi kuljettajana”.
Testiryhmän tavoitteena oli tehdä autoilun pitkän matkan ennätys. Reittisuunnitelmana oli ajaa Helsingistä Hämeenlinnan, Kangasalan, Oriveden, Alavuden, Kokkolan, Oulun, Kemin ja Tornion kautta aina Muonionniskalle asti.
Menopelinä palveli 12–16 hevosvoiman N.A.G., mallia Darling. Tehot olivat siis melko vaatimattomat, mutta ei automobiili painanutkaan 650 kiloa enempää.
Tutkimusmatkalaisten toisena tarkoituksena oli selvittää, kestävätkö kone ja auto (ja ehkä miehetkin) raskaan edestakaisen matkan Suomen alkeellisilla maanteillä.
Nopeita naisia, hitaita hevosia
Ensimmäisenä päivänä ”suhahdettiin pikajunan vauhdilla Tuusulan leiripaikan ohi”, mutta yöpymään päädyttiin jo Hyvinkään kohdalla. Seuraavana aamuna liikkeelle lähdettiin niin varhain, että aamiainen päästiin nauttimaan Hämeenlinnan kaupunginhotellissa.
Orivedellä matkanteko tyssäsi pariksi päiväksi, mutta syy oli hyvä: ”Voisitteko vastustaa kahden lumoavan kauniin naisen pyyntöjä jäämään ja ’automobiloimaan’ heidän kerallaan.”
Eihän kukaan voi. Reilut sata vuotta sitten tuli näin myös todistettua, että automiehille löytyy aina seuraa.

Matkan jatkuessa selvisi, että avoauto on sateella ikävä paikka. Vaivaa tuottivat myös vastaan osuneet hevoset, joiden omistajat eivät ymmärtäneet väistää maanteiden uusia valtiaita.
Kardanlaakerin tuho
Maaseudulla automobiili herätti suurta huomiota. Pohjanmaalla meni pilalle jopa kansakoulussa meneillään ollut teatterinäytös, kun matkamiehet pysähtyivät tahallaan paikalle tööttäilemään, ja yleisö säntäsi pihalle kesken kaiken sellaista ihmettä ihailemaan.
Hankaluuksia seurasi myös pohjoisen silloista, niiden suunnittelussa kun ei ollut otettu huomioon autojen pohjia ja rakennetta. Yhden siltarummun kohdalla kulkuväline tosin lähti jopa iloiseen lentoon, mutta alastulo oli toinen juttu.

Torniossa saatiin Ruotsin tulliviranomaisilta lupa kahden tunnin poikkeamiseen Haaparannassa. Siellä ilmaantui kuitenkin auton ensimmäinen tekninen vika: kardanlaakeri halkesi. Varaosa piti tilata sähköttämällä, ja matkalaiset käyttivät pitkäksi venähtäneen luppoajan kalasteluun. Mihinkä sitä kiire valmiissa maailmassa?
Viivytyksen jälkeen saatettiin taas jatkaa kohti Yli-Torniota. Hetken harkittiin myös Aavasaksan valtaamista neljällä pyörällä, mutta koska ”hyrysysy” ei osannut kiivetä portaita, se jätettiin tunturin juurelle odottamaan patikoiden tehdyn tunturireissun päättymistä.
Lähellä mutta kuitenkin niin kaukana
Aavasaksasta ylöspäin teiden kunto oli jo sellainen, että kuljettaja arveli sairastuneensa liikkuvaan munuaiseen. Milloin juututtiin liejuun, milloin hiekkaan. Välillä taas ajettiin kuin kynnöspellossa. Rasitus oli suuri matkustajille mutta vielä kohtalokkaampaa korille.
Lopullisesti ajopeli hyytyi Kutunivalle, vain 16 kilometrin päähän Muonionniskasta. Siinä vaiheessa myös bensiinivarat olivat vähissä (ja arvatenkin huoltoasemat vielä harvemmassa kuin sähkölatausmahdollisuus 113 vuotta myöhemmin).
Koska miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä, matkalaiset löivät reput selkään ja marssivat määränpäähän jalan. Käyhän se näinkin.
Hirmuiset sääsket
Apostolinkyydin aikana saatiin lähituntumaa pohjolan faunaan, jota ei auton huimassa vauhdissa ollut huomattukaan. Sääskiä riitti. ”Niiden puremista paisuivat kasvot ja kädet: ääriviivamme laajenivat kahdenkertaisesti.”

Polttoainetäydennys saapui parin viikon päästä. Sen jälkeen vaunu onnistui nilkuttamaan Kutunivalta takaisin Yli-Tornioon, mutta siellä oli pakko tunnustaa tosiasiat. Vaikka moottori vielä moitteetta pelasikin, koppa ei enää kestänyt.
Automobiili ja sen miehistö palasivat pääkaupunkiin junakyydillä.
Mutta kyllä, sillä siis pääsee Lappiin. Ja melkein takaisinkin.