Viikko 3 on monella tavalla mukava viikko vierailla Levillä. Vaikka en mikään rinnehirmu olekaan, tai ehkä juuri sen vuoksi, nautin siitä, että hisseihin ei tarvitse jonottaa. Mukavaa on myös, kun rinteillä voi kurvailla omaan pirtaan sopivia kaarteita, omaan leppoisaan tahtiin. Kaupoissa, rinneravintoloissa ja ski-busseissakin on mukavan väljää. Kääntöpuoli toki voi olla, että jos tanssijalkaa sattuu vipattamaan, paritanssit voivat jäädä vähiin.
Hiihtokeskuksissa ja niiden läheisyydessähän voi harrastaa ja viettää aikaa monella tavalla. Toki se pari päivää täytyy rinteessä viettää, mutta silloinkin voi kokeilla vaikkapa entuudestaan tuntematonta laskuvälinettä.
Allekirjoittanut päätti kytkeä molemmat jalkansa yhteen levyyn, lumilautaan. Jokin jääräpäisyyden puuska aikuisella iällä johti tähänkin, ja pari talvea olen nyt yrittänyt opetella tätä. Harjoituksen määrä on ollut kovin rajallinen, mutta onnistumisen tunteitakin on alkanut tulla. On myös mukavaa oppia kaatumaan mahdollisimman pehmeästi.
Jos olet viimeksi hiihtänyt murtomaahiihtoa monta vuotta sitten, raapinut sentin paksuista lumikerrosta suksien pohjasta ja lopuksi todennut, että pitovoidetta onkin siirtynyt liukupintaan, maailma on muuttunut tämänkin osalta. Vuokraamosta saa vuokrata setin sauvoineen ja monoineen, suksien pohjassa pitokarvat. Vuokraamassani setissä oli myös säätöpylpyrä, josta monon sijaintia suksessa pystyi siirtämään eteen, tai taakse päin. Tämä onnistui lopulta jopa vauhdissa, joten alamäkeen sai lisää luisua ja ennen kaikkea ylämäkeen lisää pitoa.
Täytyy tunnustaa, että olen käyttänyt puuvillaisia t-paitoja. Myös urheillessani. Toisin sanoen hikoiltuani ihon kosteus ei ole siirtynyt pois iholta, vaan alkanut jäähdyttää minua. En ole tästä kovasti kärsinyt, mutta koska joulupukki oli konttiin tuonut merinovillaisen aluspaidan, ajattelin kokeilla sitä. Olin kuullut, että merinovillaisia vaatteita ei juurikaan tarvitse pestä, vaan tuuletus riittää. Näin ollen päätin samoin tein kokeilla koko viikon urheilua yhdellä merinovillaisella paidalla, aina yöksi pihalle laittaen tuulettumaan. Jälleen kerran on pakko todeta, että ei kaikki ole humpuukia, vaikka siltä tuntuisi. Koko viikko meni ja tunne iholla oli selvästi mukavampi. Yksikään kämppätoveri ei myöskään nyrpistänyt nenäänsä.
Myös talvella voi patikoida, lumikengillä tai ilman. Kätkätunturin reitille pääsee aivan Levin keskustan vierestä.
Keskustasta on noin kilometrin kävelymatka tunturin juurelle. Perille pääsee reittikartan mukaan teitä pitkin, mutta Immeljärven yli kävely tuo myös mukavaa vaihtelua. Kannattaa kuitenkin varoa, ettei tule tallanneeksi hiihtolatuja. Reitti on varsin suosittu, joten alkutaival voi tuntua hieman ruuhkaiselta, mutta jo toisen kilometrin kohdalla erätunnelma alkaa nousta. Reitti haarautuu 200 metrin nousun jälkeen.
Jos haluaa vain pikkulenkin, kääntymällä oikealle pääsee takaisin kohti Levin keskustaa ja polkupohjaa ilmeisesti tiivistetään moottorikelkalla. Kohti tunturin huippua pääsee valitsemalla vasemman reitin. Tässä kohtaa polku kapenee jo selvästi ja maasto on välillä hyvin jyrkkää. Kävelijöitä on kuitenkin sen verran, että lumikenkiä en tässä kohtaa kaivannut (vielä). Liukueste kenkien alla on kyllä kuitenkin mukava olla.
Vajaan parin tunnin kävelyn kuluttua Kätkätunturin puusto harvenee ja tulee tunne, että on saavuttanut huipun. Kartta kuitenkin kertoo, että tämä olikin ”hämäyshuippu”. Matka jatkuu hetken aikaa laskeutuen, ja sen jälkeen alkaa viimeinen nousu varsinaiselle huipulle. Jo ensimmäisellä huipulla maisemat ovat hulppeat, mutta todelliset näkymät aukeavat vasta oikealla huipulla. Näiden kahden huipun väliin tuiskuttaa irtolunta runsaasti ja jouduinkin tällä kertaa kääntymään takaisin tässä kohtaa. Ilman lumikenkiä ei ollut toivoakaan jatkaa kävelyä. Onneksi olin ystäväni yllyttämänä ottanut lumilaudan mukaani, jolla sainkin paluumatkaan kulumaan yhtä paljon aikaa, kuin ylämäkeen kiivetessäni.
Tarina: Shingo Masuda
Kuvat: Shingon kotialbumi
Millainen tarina kotimaanmatkailusta sinulla on mielessäsi? Lähetä tarinasi osoitteeseen toimitus@matkailulehti.fi. Valitsemme julkaistavat tarinat ja palkitsemme ne Matkailulehden näytenumerolla. Tarina voidaan julkaista Matkailulehden painetussa lehdessä ja sähköisissä kanavissa. Kysythän aina luvan julkaisuun jutussa ja kuvissa esiintyviltä henkilöiltä.