Seikkailu-urheilutapahtuma Winter Warrior Finland palaa Tampereelle lauantaina 28. helmikuuta 2026. Särkänniemen ympäristössä käytävä kisa haastaa osallistujat lumen peittämillä reiteillä, mielikuvituksellisilla esteillä ja hyytävällä avannolla.
3.2.2026 Winter Warrior Finland kuuluu alan harrastajien arvostamiin talvi-OCR-kilpailuihin (Obstacle Course Racing). Vuosi sitten ensi kertaa Tampereella järjestetty tapahtuma osoitti, että kaupunkimiljöö sopii oivallisesti arktisen estejuoksun näyttämöksi.
Kilpailureitti kiertelee kaupungin tunnetuimpia maamerkkejä. Yleisö pääsee seuraamaan juoksun kulkua vapaasti niin kisakeskuksessa Särkänniemessä kuin muuallakin reitin varrella.
Kaikkiaan noin 300 kansainvälistä kisaajaa pinkoo muun muassa pitkin Näsijärven jäätä ja Pispalanharjun rinteiden jyrkkiä portaita.

Matkan varrella on voitettavana monenlaisia esteitä. Välillä kiivetään köysissä, sitten sukelletaan tukin ali.
Vesiesteen jälkeen kunkin maan kärkijuoksija saa kannettavakseen maansa lipun, joka hänen pitää kuljettaa yli maaliviivan.
Uutuutena perhesarja
Tapahtumassa on tänä vuonna aiempaa enemmän kategorioita. Itsensä ja muiden kanssa pääsevät mittelemään niin huiput kuin harrastajat ja tällä kertaa myös perheet. Kilpasarjoissa (Full & Half) ratkaistaan paremmuus sekä yksilö- että joukkuekisassa.
● Full Warrior (25 km) on tarkoitettu kokeneille kisaajille ja joukkueille, jotka tavoittelevat sijoituksia.
● Half Warrior (13 km) on suunnattu aktiivisille harrastajille ja joukkueille.
● Fun Warrior (6 km) on matalan kynnyksen sarja, jossa esteiden suoritus on vapaaehtoista.
● Family Fun on uutuussarja, joka kutsuu perheet yhteiseen talviseikkailuun.

Sydämenä Särkänniemi
Huvipuisto tarjoaa tapahtumakeskuksen lisäksi kilpailijoille ja katsojille puitteet, jollaisia ei muualla käytävistä OCR-kisoista löydy. Särkänniemen alue muodostaa myös osan kilpareittiä, jossa yhdessä vaiheessa porhalletaan eteenpäin pitkin vedestä tyhjennetyn Koskiseikkailu-laitteen rataa.
”Olemme todella iloisia siitä, että Winter Warrior -tapahtuma palaa Särkänniemeen taas tänä vuonna”, kertoo huvipuiston ohjelmatoiminnan koordinaattori Tiia Tuominen.
”Viime vuonna saimme Särkänniemen läpi kulkevasta reitistä positiivista palautetta. Koiramäen eläinpuiston idyllinen maalaismiljöö ja Koskiseikkailun kouru tuovat reitille kiinnostavia elementtejä.”

Jos haluaa kokonaiskuvan reitistä ja kilpailun etenemisestä, kannattaa käydä luomassa yleissilmäys tapahtumaan Näsinneulan näkötornista.
Päivi Ikonen
Aiheesta aiemmin:
Winter Warrior rantautuu Tampereelle – Näsijärvellä juostaan vaatteet päällä avantoon





