Tekijä: Päivi Ikonen

Seinäjoella avautunut Juureva jussipaita -näyttely esittelee Pohjanmaan symbolin ja käsityöperinteen villavan helmen historian sata ensimmäistä vuotta. Teksti: Päivi Ikonen Tehdään ensin testi. Kun sinua pyydetään mainitsemaan tunnettu pohjalainen, kuka tulee ensimmäisenä mieleesi? Aivan. Sama mies pälkähtää oitis päähän monelle muullekin. On siis kutakuinkin itsestään selvää, että Taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetan kesänäyttelyn kunniapaikalla komeilee Juha Miedon jussipaita, jonka hiihtokuningas on ystävällisesti lainannut suven ajaksi seinäjokelaisten kulttuuritoimijoiden käyttöön. Taito Etelä-Pohjanmaa ry:n ja Seinäjoen museoiden yhdessä tuottama näyttely tarjoaa katsauksen perinnepaitaan myös sanoin ja kuvin. Ne todistavat, ettei historiallinen paita millään muotoa edusta pelkästään menneen talven lumia. Arvaattekin jo, kuinka seinäjokelaiset abiturientit…

Lue lisää

Mitä yhteistä on holokaustin uhrina menehtyneellä Anne Frankilla ja Hitlerin rakastajattarena tunnetulla Eva Braunilla? Ainakin se, että molempien elämästä kertovat vaikuttavat oopperat on tilaisuus nähdä Helsingissä elokuussa 2023. Teksti: Päivi Ikonen Anne Frank on venäjänjuutalaisen Grigori Fridin vuonna 1968 säveltämä monologiooppera, johon Frid kirjoitti itse myös alkuperäisen libreton. Teksti syntyi Bergen-Belsenin keskitysleirillä 15-vuotiaana menehtyneen Anne Frankin päiväkirjan ja kirjeiden pohjalta. Säveltäjä itse koki toisen maailmansodan neuvostoliittolaisena rintamamiehenä ja kuoli 97-vuotispäivänään vuonna 2015. Suomessa harvoin nähty ooppera sukeltaa aikuistumisen kynnyksellä olevan teinitytön ajatusmaailmaan, hänen unelmiinsa ja tulevaisuudentoiveisiinsa. Samaan aikaan taustalla painaa tietoisuus siitä, että elämä voi olla ohi ennen kuin se…

Lue lisää

Ei roskakalaa eikä roskakalastusta vaan roskatonta kalanpyyntiä. Kalastuksen harrastajan kunnia-asia on olla roskaamatta reittejään ja kalapaikkojaan, muistuttaa Suomen Vapaa-ajankalastajat. Kalastusta harrastaa huima määrä suomalaisia, noin 1,5 miljoonaa henkeä. Tällä joukolla on iso vaikutus vesiympäristöön. Jokaisen kalaan lähtijän on siis syytä ottaa aina mukaan ylimääräinen muovipussi roskia varten ja myös muistaa käyttää pussiroskistaan. Jos roska päätyy ympäristöön, asialla on ikävät seuraukset. Luontoon jätetyt siimat takertuvat helposti eläinten jalkoihin ja aiheuttavat niille vammoja. Muovi pilkkoutuu mikromuoviksi ja päätyy lopulta ihmistenkin elimistöön. Roskat siis roskikseen tai kierrätykseen. Esimerkiksi jigikeräysastioita on kalastusvälineliikkeissä. Keräykseen tuotavat vieheet sulatetaan, ja kotimainen valmistaja valaa ne uusiotuotteiksi. Lue…

Lue lisää

Melkein 370. Niin moneen mielenkiintoiseen museoon pääsee nyt yhdellä ainoalla kortilla. Tänä vuonna Museokortti-kohteita on tullut taas 14 lisää. Teksti: Päivi Ikonen Museokortin uutuudet tarjoavat niin kiehtovaa henkilö- ja paikallishistoriaa kuin muotoilua ja nykytaidetta sekä jännittävän katsauksen taiderikosten maailmaan. Helsingissä sijaitseva Amos Andersons Hem esittelee merkittävän taidemesenaatin Amos Andersonin (1878–1961) entisen kodin ja työtilat. Museossa on luvassa aikamatka 1920-luvulla sisustettuun hohdokkaaseen porvariskotiin ja liikemiehen lempitaiteen äärelle. Vanha, upea ruukkimiljöö Noormarkussa on toisella tavoin viehättävä paikka, jossa pääsee sukeltamaan Suomen hienoon teolliseen historiaan. Vanhaan pajaan rakennettu Ahlström Voyage -näyttely valottaa Ahlström-suvun, Ahlström-yhtiöiden ja Noormarkun ruukkialueen historiaa yli 170 vuoden ajalta.…

Lue lisää

Kolin matkailualue Pohjois-Karjalassa on valmiina virkistävään ja vauhdikkaaseen kesäkauteen. Suomen perinteisimpiin matkakohteisiin kuuluva Koli tarjoaa tänä vuonna paljon uutta kesämatkailijalle. Suviaika houkuttaa monia ennen muuta vesille. Pielistä halkoo nyt 88-paikkainen risteilijä m/s Marival II, joka kuljettaa matkalaisia Kolin kylän ja vastarannalla sijaitsevan Vuonislahden kylän välillä. Jo etukäteen ovat herättäneet kiinnostusta Jongunjoen Matkailun ennakkoon varattavat pienveneretket Lieksan satamasta Pielisen saariin ja Kolin kansallispuistoon. ”Viime vuodet ovat olleet kotimaan matkailussa vahvoja. Kolin alueelle ne ovat olleet erityisen hyviä”, kertoo Kolin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Tiina Kanninen. ”Odotamme, että myös tuleva kesä tulee olemaan erittäin vilkas alueen uusien palvelujen siivittämänä.” Kolin risteilyjen aikataulut löytyvät…

Lue lisää

Burger Lovers Festival kokoaa joukon hampurilaisravintoloita ja ruokarekkoja Helsingin Rautatietorille 14.–17. kesäkuuta 2023. Tänä vuonna tapahtuman erityisvieraana on virolainen VLND Burger. Lisäksi mukana on kymmenen muuta ravintolaa, muun muassa Hankasalmella Keski-Suomessa sijaitseva Grill Room ja sipoolainen Box Café & Grill. Tapahtuma-alue on anniskelualuetta, jonne alle 18-vuotiaat voivat tulla vain täysi-ikäisen seurassa. Hampurilaisfestivaalit järjestää Facebookin Burger Lovers -yhteisö yhteistyökumppaneineen. Festareiden käynnistyessä julkistetaan Suomen paras burgeriravintola 2023 -äänestyksen voittaja. Burger Lovers Festival 14.–17. kesäkuuta 2023.

Lue lisää

Turussa ovat alkaneet ruokaviikot, joiden aikana juhlistetaan pohjoismaisten Michelin-tähtien julkistamista. Saadaanko Suomeen uusi Michelin-tähdellä palkittu ravintola – se nähdään Turun Logomossa maanantaina 12. kesäkuuta 2023. Turku isännöi pohjoismaisten Michelin-tähtien julkistamistilaisuutta, jossa jaetaan uudet Michelin-tähdet, Michelin Green Star -tunnukset ja erikoispalkinnot. Tapahtuma järjestetään yhdessä Michelin Guiden ja Business Finlandin kanssa. Samaan aikaan kaupungissa vietetään Turun ruokaviikkoja, joita juhlitaan 5.–18. kesäkuuta. Ruokaviikot näkyvät monipuolisina tapahtumina eri puolilla kaupunkia ja myös lähiseudulla. Esimerkiksi Michelin-tähtien jakoa voi maanantaina seurata suorana lähetyksenä Kirkkopuiston terassilla, jossa on mukana useita turkulaisia ravintoloita.

Lue lisää

Käsityöläisten ja kädentaitojen luvattu maa ei petä tänäkään vuonna. Kesällä pääsee niin kehräämään kuin nypläämään ja loppuvuodesta kääriytymään vaikka kostetinvihreään luomukseen. Teksti: Päivi Ikonen Aivan päin Brinkkalaa Brinkkalan lankatori Turussa on lastattu kaiken maailman langoilla 17. kesäkuuta 2023.  Vanhalla suurtorilla (siis täl pual jokke) kohtaavat sulassa sovussa lankojen tuottajat ja kuluttajat. Lankoja saa sekä hypistellä että ostaa, järjestäjät vinkkaavat. Jos sormet syyhyävät liikaa, tapahtuman osallistujille on myönnetty virallinen lupa neuloa tai virkata julkisella paikalla. Lankojen perässä paikalle lähtevän kannattaa tsekata myös 17.6. merkkipäiväänsä juhlivan Turun Vanhankaupungin muut tapahtumat. Kehräysretriitti kutsuu Kuusamoon Kuusamon kehräysretriitti pidetään Raatesalmen tilan rauhassa Kuusamojärven rannalla 17.–18.…

Lue lisää

Käsityötapahtumien osallistujille on tarjolla inspiraatiota, yhteisöllisyyttä ja omaa aikaa harrastuksen äärellä. Hyvä esimerkki on Vaasan neuleyhdistyksen järjestämä NEULOVAasa. Teksti: Nelli Janhunen Vuohet ja kanat nauttivat myöhäisen huhtikuun lämmöstä Bock’s Corner Breweryn pihamaalla, ja tarkeneepa auringon paisteessa terassilla jo muutama neulojakin. Tuollaisen paidan minäkin haluan neuloa, kuiskaa joku kaverilleen ohikulkijoita ihastellen. Monella NEULOVAasaan saapuneista on itseneulottua yllä. Kehuja, ideoita ja vinkkejä vaihdetaan tuttujen ja tuntemattomien kesken. Ilmainen, kaikille avoin tapahtuma on järjestetty vapaaehtoisvoimin jo lähes kymmenen kertaa. Ajatuksena on tuoda samanhenkisiä ihmisiä yhteen ja tukea seudun neulekulttuuria. Iloinen puheensorina johdattaa peremmälle piharakennukseen, kaiken keskipisteeseen. Valonauhat risteilevät katossa heijastaen lämmintä hehkua koko…

Lue lisää

Hämeenkyröläisen yrttitilan emäntä kiinnostui suomalaisista luonnonkasveista jo teininä. Nyt takana on pitkä työsarka luomuviljelijänä. Teksti: Arja-Leena Paavola Frantsilan tilan peltoja on viljellyt sama suku jo kymmenessä sukupolvessa 1700-luvulta alkaen. Agronomi Virpi Raipala-Cormierista tuli äitinsä sukutilan jatkaja vuonna 1977, jolloin hän vielä opiskeli maanviljelyskemiaa ja -fysiikkaa Helsingin yliopistossa. Hänen aikanaan tilan tuotantosuunta on laajentunut viljasta yrtteihin ja kasveihin, joita voidaan käyttää muun muassa luonnonkosmetiikassa. Raipala-Cormierin kiinnostus alaan syttyi varhain. Koululainen työskenteli kesälomat kotipelloilla ja perusti ensimmäisen oman maustetarhansa jo teini-ikäisenä. 1970-luvulla elettiin tehoviljelyn aikakautta. Nuori emäntä ajatteli toisin ja päätti kokeilla luomuvihannesten kasvatusta. Viljely luonnonmukaisin menetelmin on työlästä ja aikaa…

Lue lisää