Suomen kansallisoopperan ja -baletin väki lähtee kiertueelle eri puolelle Suomea toukokuussa. Ensimmäinen esitys on Oulussa 6. toukokuuta, josta matka jatkuu…
Browsing: Kevät
Kevät tulee tänä vuonna rytinällä ja räiskyvän värikkäänä – ainakin museoissa. Bongasimme joukon näyttelyitä, jotka piristävät ja antavat myös vähän…
Katariina Jagellonica, Katariina Stenbock, Kaarina Hannuntytär, Kaarina Maununtytär, Kristiina Katariina Stenbock, Carin Bryggman. Siinä kuusi Turun linnan valtiatarta, joiden elämä…
Kevään retkille ja reissuille suunnatessa kannattaa muistaa, että etenevä kevät ja kuiva sää tuovat mukanaan ruohikko- ja metsäpalovaaran. Ruohikkopalo- tai…
Ateneumin taidemuseo avautuu vuoden tauon jälkeen 14. huhtikuuta 2023. Uusi kokoelmanäyttely Ajan kysymys pohtii sekä 2000-luvun polttavimpia kysymyksiä että museon…
Pääsiäisen ajankohta vaihtelee. Vuonna 2023 juhlaa vietetään 6.–10. huhtikuuta. Mutta mistä pääsiäinen on tehty? Monenlaisista perinteistä, joista joillakin on yllättävät…
Pääsiäistä vietetään 6.–10.4.2023. Tunnelmaan voi virittäytyä monenlaisissa tapahtumissa ympäri maata. Tarjolla on konsertteja ja kulkueita, kokkoja ja käsitöitä, kukkoja ja…
Lahtelaismuseoon on pystytetty lumoava telttaleiri. Kokonaistaideteos vie näyttelyssä vaeltavat uusiin ulottuvuuksiin ja taianomaisiin tunnelmiin. Suomen tunnetuimpiin muotoilijoihin kuuluva Klaus…
Taiteilija Pekka Halosen puolison Maija Halosen (os. Mäkinen, 1873–1944) syntymästä tuli kuluneeksi 150 vuotta tammikuun alussa 2023. Halosenniemen näyttelyssä Myllykylän…
Tamperelaisessa Museo Milavidassa 31. maaliskuuta 2023 avautuva Kaunis morsian -näyttely täyttää Näsinkalliolla kohoavan palatsin iloisella häätunnelmalla. Museoon rakentuva näyttely tarjoaa…