Suomen kansallisoopperan ja -baletin väki lähtee kiertueelle eri puolelle Suomea toukokuussa. Ensimmäinen esitys on Oulussa 6. toukokuuta, josta matka jatkuu…
Browsing: Kevät
Kevät tulee tänä vuonna rytinällä ja räiskyvän värikkäänä – ainakin museoissa. Bongasimme joukon näyttelyitä, jotka piristävät ja antavat myös vähän…
Katariina Jagellonica, Katariina Stenbock, Kaarina Hannuntytär, Kaarina Maununtytär, Kristiina Katariina Stenbock, Carin Bryggman. Siinä kuusi Turun linnan valtiatarta, joiden elämä…
Kevään retkille ja reissuille suunnatessa kannattaa muistaa, että etenevä kevät ja kuiva sää tuovat mukanaan ruohikko- ja metsäpalovaaran. Ruohikkopalo- tai…
Ateneumin taidemuseo avautuu vuoden tauon jälkeen 14. huhtikuuta 2023. Uusi kokoelmanäyttely Ajan kysymys pohtii sekä 2000-luvun polttavimpia kysymyksiä että museon…
Lahtelaismuseoon on pystytetty lumoava telttaleiri. Kokonaistaideteos vie näyttelyssä vaeltavat uusiin ulottuvuuksiin ja taianomaisiin tunnelmiin. 13.3.2023 Suomen tunnetuimpiin…
Taiteilija Pekka Halosen puolison Maija Halosen (os. Mäkinen, 1873–1944) syntymästä tuli kuluneeksi 150 vuotta tammikuun alussa 2023. Halosenniemen näyttelyssä Myllykylän…
Tamperelaisessa Museo Milavidassa 31. maaliskuuta 2023 avautuva Kaunis morsian -näyttely täyttää Näsinkalliolla kohoavan palatsin iloisella häätunnelmalla. Museoon rakentuva näyttely tarjoaa…
110-vuotisjuhlavuottaan viettävä Varkauden teatteri vie katsojansa vuoden alkajaisiksi Lasiseen eläintarhaan. Wingfieldin perheessä elämä on selviytymistä vuokrasta toiseen ja pyristelyä kohti…
Henrik Ibsenin kuuluisin näytelmä, perhedraama Nukkekoti sai vihdoin ensi-iltansa Rauman teatterissa 21. tammikuuta 2023. Pääsy yleisön eteen viivästyi koronatilanteen takia…


