Kolmen taitavan kirjoittajan teoksessa matkataan pitkin poikin kotimaata ja huomataan, että läheltäkin voi löytyä ennen kokematonta.
Nuoruudessani, aikaan ennen kännyköitä, reissuun lähteneitä saatettiin huhuilla radiossa vakavalla kuulutuksella ”matkalla jossain päin Suomea”.
Fraasi oli työnimenä Nenne Hallmanin, Ina Ruokolaisen ja Suvi Aholan uutuusteokselle. Teoksen lopulliseksi nimeksi valikoitui Kolmen naisen matkakirja (Into 2024).
Toivoisin kirjoittaneeni tämän kirjan!
Toiseksi paras vaihtoehto on, että pääsin lukemaan sen.
Kirjoittajina on kolme fiksua ja sujuvakynäistä kuusikymppistä naista, jotka ovat laatineet kirjeenvaihdoksi puetun yhteisteoksen matkailusta kotimaassa.
Pisimmillään reissu suuntautuu Lappiin, lähimmillään lähdetään muutaman kilometrin lenkille kotipihasta ja tarkkaillaan vuodenaikojen vaihteluita tai tutun kotipaikkakunnan muutosta.
Kirjoittajat ovat erinomaisen historiatietoisia, käyvät läpi sukujensa tarinaa ja vierailevat itselleen merkityksellisissä kohteissa. Samalla he pohtivat omaa paikkaansa suvussa ja sukunsa paikkaa Suomessa.
Samaistuttavaa vuoropuhelua
Kolmen naisen matkakirja tuntuu juuri minulle kirjoitetulta.
Olen muutaman vuoden ajan – jo ennen koronaa – keskittynyt ensisijaisesti kotimaanmatkailuun. Ystävättäreni kanssa olemme suunnitelleet ja toteuttaneet erilaisia teemamatkoja, erityisesti kulttuuriin ja gurmeeseen keskittyviä.
Auto on ollut meille kätevä kulkupeli, sillä se mahdollistaa spontaanit pysähdykset ja koukkaukset, kun silmiin osuu jotain kiinnostavaa.
Kirjassa onkin monta jo tuttua paikkaa, mutta vielä monin verroin enemmän uusia vinkkejä ja ideoita uusille teemamatkoille.
Mieltäni lämmitti osuus, jossa kirjoittajat pohtivat hyvän matka- ja museo-oppaan ominaisuuksia. Itsekin alalla jonkin verran toimineena nyökyttelin moneen otteeseen.
Samalla oivalsin, että muistan parhaiten ne opastukset, jotka eivät menneet ihan putkeen.
En ikinä puuttuisi opastukseen kesken esityksen, mutta vieläkin hymyilyttävät krakovalaisen oppaan suurelliset sanat ”maailman vanhimmasta yliopistosta” tai yltiöisänmaallisen ahvenanmaalaisen maalailut rakkaasta saarivaltakunnastaan.
Pitkän ystävyyden alku
Kaikesta en ole samaa mieltä kolmikon kanssa. Oma sydämeni ei sykähtele kirpputoreilla, enkä haikaile laativani museota omista ja sukuni tärkeistä esineistä.
Vuoropuhelussa ITE-taiteilijoista yksi kirjoittajista pohtii näin: ”Mitä taide ylipäätään on? Sitä, että saa ideoita, jollaisia toisten päähän ei välttämättä pälkähtäisi, ja sitten toteuttaa ne”.
En ole varma, miten itse määrittelisin taiteen, mutta en ainakaan tällä tavoin.
Osin kirja vertautuu Helena Petäistön matkateoksiin, joita lukiessani olen ruksinut marginaaliin jo käytyjä kohteita. Siinä missä välillä olen nauranut ääneen Petäistöä lukiessani, huomaan harmittelevani kolmen naisen kynänjäljen totisuutta.
Olen ihan varma, että kirjoittajat ovat nauraneet paljon ja kovaan ääneen teosta kirjoittaessaan, ja tekstiä olisi voinut paikoin hersyttää. Ituja olisi, kuten suppailevan lierihattutädin ja lauttakoiran rantautuminen siskontyttärien ystäviä ällistyttämään.
Lopputulemana joka tapauksessa on, että teoksesta tulee pitkäaikainen ystäväni. Odotan jo ensi kesää, että pääsen toteuttamaan syttyneitä inspiraatioita ja ruksimaan marginaaliin uusia upeita kotimaan kohteita.
Vappu Ikonen
Kolmen naisen matkakirja (Into 2024)
- Lue kustantajan teosesittely.
- Kirjaidean äiti Nenne Hallman työskentelee journalismin etiikan asiantuntijatehtävissä Julkisen sanan neuvostossa. Suvi Ahola on toimittaja, kriitikko ja kirjailija. Ina Ruokolainen on toimittaja, tietokirjailija, kriitikko ja kirjoittajakouluttaja.