Mikkelissä avautuu joulukuussa uusi saunaravintola Kaihu. Kelluvana saunana Kaihu on kokoluokassaan Suomessa ainoa laatuaan. Täysin kotimaista osaamista edustava kokonaisuus on esimerkki kestävästä ja vastuullisesta rakentamisesta.
30.11..2024 Joulukuun 14. päivänä starttaava Saunaravintola Kaihu sijaitsee Mikkelipuistossa kaupungin keskustan tuntumassa.
Puisto sai aiemmin tänä vuonna kansainvälisen Green Flag Award -tunnustuksen, jolla palkitaan merkittäviä viheralueita. Puistossa toimivalla ravintola Greenerillä on puolestaan Green Key -tunnus, matkailualan vastuullisuussertifikaatti.
”Mikkelipuisto on luonteva sijainti ainutlaatuiselle rakennukselle, joka on suomalaista puuta ja istuu saumattomasti ympäröivään maisemaan”, sanoo kehityspäällikkö Annukka Johansson-Nurmi saunaravintolan omistavasta Osuuskauppa Suur-Savosta.
Ympäri vuoden toimiva Kaihu on yleinen sauna, mutta varaus sinne on tehtävä etukäteen, jotta saa käyttöönsä pukukaapin ja laudepaikan.
Naisille ja miehille on erilliset pukeutumis- ja peseytymistilat, kun taas löylytilat ovat yhteiskäyttöisiä ”uimapukusaunoja”.
Juotavaa ja syötävää aina tarjolla
Kaihun alakerran tunnelmallinen loungebaari palvelee saunojia ympärivuotisesti.
Kesäkaudella toiminnassa on kaikille avoin kattoterassi, jonne pääsee vapaasti myös ilman saunavarausta. Tiloja voi varata myös yksityiskäyttöön.
”Juotavaa ja pientä syötävää on aina tarjolla, kesäisin kattoterassilla on hieman monipuolisempi ruokatarjonta”, Johansson-Nurmi kertoo.
Kattoterassille on kesäksi suunnitteilla myös erilaista ohjelmaa ja teemailtoja.
Puuta kiireestä kantapäähän
Kaihu-kokonaisuuden pääsuunnittelija ja -toteuttaja on kuopiolainen Panko Concept, joka on erikoistunut massiivipuisiin saunarakennuksiin erityisesti kelluvina toteutuksina.
”Rakennuksen runko-osat ovat kainuulaista CLT- eli ristiinliimattua massiivipuuta, joka on vastuullisesti kasvatettua ja sertifioitua”, kertoo Pankon toimitusjohtaja Minna Sutinen.
Suomalaista puuta on käytetty myös kaikissa pinnoissa ja kalusteissa. Kiintokalusteissa on käytetty paperikomposiittitasoja, jotka on valmistettu kierrätetystä paperista.
Puukomposiitista on tehty jopa wc-kalusteet, jotka ovat kotimaisen Woodion tuotantoa.