Suomessa ainutlaatuisen Coaster-vuoristoradan kyytiin pääsee Rukan hiihtokeskuksessa. Henkeäsalpaavien maisemien ihailu onnistuu poikkeuksellisen hyvin, sillä jokainen voi itse säädellä vauhtia vaununsa jarrukahvan avulla.
22.8.2025 Rukan tunturivuoristorataa lasketellaan kelkoilla, joihin hypätään Piste-vuokraamon edustalla sijaitsevalta hissin ala-asemalta. Koneisto nostaa vaunut matkustajineen sieltä ylös varsinaiselle lähtöpaikalle.
Ruka Coasterin kelkkalasku alkaa läheltä Rukatunturin huippua, ja 767 metriä pitkä rata kiertää takaisin tunturin juurelle ala-aseman viereen.
Vaunu kiidättää kyytiläisiään halki taivaan parhaimmillaan 40 kilometrin tuntivauhtia, mutta rauhallisemman matkanteon ystävät voivat halutessaan pudottaa nopeutta juuri itselleen sopivaksi.
Sallittu myös perheen pienimmille
Yhteen kelkkaan mahtuu kaksi aikuista. Yhdessä aikuisen kanssa ilmarataa pääsevät laskettelemaan myös kolme vuotta täyttäneet lapset. Vaunu kestää maksimissaan 150 kilon painon.

Kahdeksanvuotiaat ja sitä vanhemmat lapset saavat nauttia vauhdin hurmasta myös ilman aikuista saattajaa, kunhan ovat vähintään 135 senttiä pitkiä. Kelkkojen turvavyöt lukituslaitteineen pitävät huolen jokaisen turvallisuudesta.
Coasterin kyyti sisältyy Rukan Vauhti-rannekkeeseen, mutta laitteeseen saa myös erillisiä lippuja sekä kahden ja viiden kerran sarjalippuja.
Tunturivuoristorata kuljettaa matkustajia 21. syyskuuta asti joka päivä kello 10–18.
Rukan kesäkauden huveihin kuuluvat myös muun muassa kelkoilla laskettava koururata, vaijeriliuku Zipline, painovoimalla liikkuvat maastomäkiautot sekä minigolf- ja frisbeegolgradat.
Päivi Ikonen
Sinua voisi kiinnostaa myös:
Soraa, polkuja ja pitkospuita – Rukan vaihteleva reitistö houkuttelee gravel-pyöräilijöitä
Ruka-Kuusamo palkittiin maailman suurimmilla matkailumessuilla – vuoden ulkoilukohde 2025
Asiantuntija arvostelee huvipuistot – Leevi kävi Linnanmäellä, Powerparkissa ja Särkänniemessä