Kouvolalaisen Tykkimäen huvipuiston portit avautuivat ensimmäisen kerran toukokuussa 1986. Puisto juhlistaa nelikymppisiään uudella koko perheen vuoristoradalla.
20.3.2026 Kesään mennessä valmiiksi rakentuva, liki 200 metrin mittainen Pohjolan Express -rata kiemurtelee Tykkimäen metsäisessä maisemassa korkeimmillaan vajaassa kymmenessä metrissä.
Juna kiertää eri suuntiin polveilevia kiskoja parhaimmillaan 45 kilometrin tuntinopeudella. Viiletyksen on määrä tyydyttää vauhtihirmujen tarpeet, mutta kyydin ei pitäisi liikaa hirvittää perheen pienimpiäkään.
Vuoristoradan kyytiin pääsee vähintään 120-senttinen matkustaja yksin ja metrin mittainen yhdessä huoltajan kanssa.
Pienimpien vierailijoiden suosikkipaikka Kustin ja Kertun farmi toimintapisteineen saa puolestaan kesäksi 2026 uuden päivityksen.
Yhteensä Tykkimäeltä löytyy lähes 40 erilaista laitetta, aktiviteettia ja peliä. Huvipuiston portit aukeavat tänä vuonna 16. toukokuuta.
Soitto soi ja jalka nousee
Tykkimäki jatkaa juhlavuonnaan myös perinteistä konserttisarjaansa, jossa tulevana kesänä esiintyvät muun muassa Arttu Wiskari, Popeda, Ares ja Lauri Haav sekä lasten ikisuosikki Hevisaurus. Elokuun päättäjäisten musiikkivieras on vielä salaisuus.
Kesäkuussa kouvolalaishuvipuistosta sukeutuu iltaisin tanssipaviljonki, jossa tahdin määräävät esimerkiksi Janne Tulkki, Anneli Mattila ja Sinitaivas.






