Porvoon museon Holmin talon näyttely esittelee 1700-luvun joulua, sen valmisteluja ja juhlatarjoiluja ajan porvarisperheen näkökulmasta. Pöytään katettiin laatikoita, rosollia ja sokeroituja kuivattuja hedelmiä. Vähäosaisempia muistettiin paistamalla heille köyhäinleipää.
30.11.2024 Porvariskodin 1700-luvun joulun keskipiste oli saliin katettu juhlapöytä. Sieltä löytyy monia suomalaisille edelleen tuttuja juhlaruokia, kuten kinkkua, laatikoita ja rosollia.
Sen sijaan vaikkapa pinaattimuhennosta ja aladobia eli lihahyytelöä on luultavasti tarjolla enää harvan joulupöydässä.
Joulun makea herkku eli kuivatut, sokeroidut hedelmät ovat nekin sittemmin kadonneet nykykarkkien ja -suklaiden tieltä.
Pitkä tie juhlaan
Jouluun valmistautuminen käynnistyi jo viikkoja aiemmin. Silloin valettiin esimerkiksi valkoisia vahakynttilöitä valaisemaan juhlapöytää.
Vahakynttilät eivät savuttaneet, toisin kuin arkisin käytetyt talikynttilät.
Juhlaan varauduttiin myös leipomalla karkeammasta jauhosta erityistä köyhäinleipää, jota jaettiin sekä pyytäjille että kaupunkia palvelleelle työväelle.
Jouluna salin seinämällä oli pääpöydän lisäksi myös ”viinapöydäksi” kutsuttu kattaus, joka oli tarkoitettu varsinkin kauempaa saapuneille jouluvieraille.
Viinapöytään katettiin esimerkiksi voileipää, rinkeleitä ja makkaroita, jotka nautittiin seisaaltaan tai lautanen sylissä istuen.
Viinapöytään katettiin esimerkiksi voileipää, rinkeleitä ja makkaroita, jotka nautittiin seisaaltaan tai istuen lautanen sylissä.
Joulukuusta ei vielä talossa näy, sillä se, kuten monet muutkin yleisimmät suomalaiset jouluperinteet, juontavat juurensa vasta 1800-luvulle.
Lahjoja jaettiin jo
Vaikka joululahjaperinne alkoi Suomessa jo 1700-luvulla, lahjojen antamiseen liittyvneet vanhat tavat lienevät outoja nykyihmiselle, joka on tottunut pakettien sisältämiin tehdastekoisiin tavaroihin.
Siinä missä paketit ainakin lapsiperheisiin tuo nykyään säkkiä selässään kantava joulupukki, 1700- ja 1800-luvuilla lahjat saatettiin vain heittää yllättäen ovesta sisään.
Paketteihin kirjoitettiin myös rimmaavia värssyjä, joissa annettiin vihje lahjasta ja sen antajasta.
Riimi oli lähes tärkeämpi kuin paketin sisältö, joka oli joskus ”lainattu” lahjan saajalta vuoden aikana. Jouluna se palautettiin oikealle omistajalleen.
Joulunäyttely on esillä Porvoon museon Holmin talon yläkerrassa 12. tammikuuta 2025 asti. Alakerrassa voi ihailla Sininen hetki -näyttelyä, joka kertoo talven linnuista. Lintunäyttely jatkuu 2. maaliskuuta 2025 saakka.