Kaisaniemen puistossa sijaitseva Cajsan Helmi lähes salpaa sekä historian että herkullisten leivonnaisten ystävän hengen.
Vappu Ikonen
26.2.2025 Suomessa ei ole toista tilaa, jossa voi nautiskella kahvinsa samoissa huoneissa kuin taannoiset suurmiehet Runeberg, Topelius, Snellman, Leino, Sibelius ja Mannerheim.
Puhumattakaan kansakunnan parhaasta nuorisosta eli kymmenistä opiskelijasukupolvista, jotka ovat juhlineet elämää ja nuoruutta ravintola Kaisaniemessä aina vuodesta 1839.
Yhdessä maan vanhimmista ravintolarakennuksista aloitti silloin yrittäjänä Catharina ”Cajsa” Wahllund (1771–1843), joka oli perustanut ensimmäisen ravitsemusliikkeensä eli pienen virvokekojun helsinkiläispuistoon jo vuonna 1827.
Kaikkien kaupunkilaisten tunteman ravintolan ja ravintoloitsijan mukaan sai sittemmin nimensä koko Kaisaniemen alue.
Ravintola Kaisaniemen pitkää historiaa jatkaa rakennuksen perusteellisen korjauksen jälkeen alkuvuonna 2024 avautunut kahvila Cajsan Helmi.
Kaisaniemi palaa kukoistukseensa – Cajsan Helmestä tulee puiston uusi helmi
Kahvilaan saapuva astuu ensimmäiseksi tyylikkäästi koristeltuun eteiseen. Sieltä aukeaa näkymä pariin pienempään huoneeseen, jotka ovat varattavissa yksityistilaisuuksiin.
Mannerheim-kabinetin seinällä riippuu kuva tulevan marsalkan seurueesta, ja kuvan vieressä erottuu kuuluisa salaovi, joka on ilmeisesti palvellut häveliäiden asiakkaiden pakoreittinä ainakin kieltolain aikana.
Ravintolan sydän, suuri puoliympyrän muotoinen sali on sisustettu upeasti. Puistomaisema vaihtuu vuodenajan ja sään mukaan. Salin vieressä on pienempi kabinetti, jossa pääsee istumaan pehmeillä sohvilla hieman yksityisemmässä tunnelmassa.
Suviaikaan ravintolan edustalla toimii yksi pääkaupungin kauneimmista kesäterasseista.
Suosituksena suppilovahveropiiras
Restaurointimaalarimestari ja ravintolayrittäjä Airi Kallio puuhailee kahvilassa seuranaan kaksi adjutanttia, rescuekoirat Iirisrukka ja Tirri. Myös asiakkaiden lemmikit ovat tervetulleita taloon.
Kallio pahoittelee puistossa parhaillaan käynnissä olevaa remonttia.
”Se on vaikeuttanut kahvilaan kulkua, mutta toivottavasti tilanne paranee keväällä.”
Myyntitilan leivonnaistiskin äärellä häärii puolestaan Airi Kallion poika, Cajsan Helmen toimitusjohtaja Leo Kallio.
Kun jo valmiiksi hengästyneen kävijän henki salpautuu kymmenien suolaisten ja makeiden tarjottavien edessä uudelleen, Leo Kallio täsmäsuosittelee suppilovahveropiirakkaa.
Se osoittautuu juuri niin ihanaksi kuin kuulostaa ja näyttää. Karamellisoitu sipuli tuo täyteläisen umamiseen leivonnaiseen mietoa makeutta. Annos on enemmän kuin riittoisa.
Seuralaiseni runebergintorttu osuu sekin suoraan makuhermoon. Torttu on mehevä ja juuri sopivasti kostutettu, vadelmahillosilmä riittävän mutta ei liian makea. Oivallisena yllätyksenä tortun sisästä paljastuu lisää hilloa, luultavasti omenaa.
Kotiinviemisiksi halusin mahdollisimman suklaisen herkun. Yhdessä ystävällisen tarjoilijan kanssa valitsimme tummasuklaakakun karpalomascarponevaahdolla. Kun sitten katoin viipaleen mieheni kahvikupin kylkeen, sain jo muutaman haukkauksen jälkeen arvioksi ”ehkä parasta ikinä”.
Yltäkylläinen kello viiden tee
Topelius-salissa tarjoiltava kello viiden tee jäi kutkuttelemaan vielä vierailun jälkeen, vaikka hinta hieman arvelutti. Voisiko iltapäivätee todella olla kolmen ruokalajin ravintolaillallisen arvoinen?
Pakko oli silti varata pöytä ja suunnata uudelleen Cajsan Helmeen kirpakan kauniina helmikuisena lauantaina.
Teelajien valinnan jälkeen eteemme ilmestyi yltäkylläinen kolmikerroksinen herkkutarjotin, jonka esitteli yksityiskohtaisesti itse kondiittorimestari Ville Kallio.
Kaikki käsintehtyä, loppuun asti mietittyä ja suloisen kaunista. Ja petollisen kevyen näköistä.
Aloitamme perinteisestä kurkkuvoileivästä, joka on pikkelöidyn kurkun lisäksi silattu tuorejuustolla. Kostean pähkinäinen kokonaisuus on teeaterialle mukava avaus.
Pöytämme – ja puheista päätellen myös naapuripöydän – suosikiksi nousee sienillä ja tattismetanalla täytetty mallasvohveli. Mikä umamisinfonia!
Saaristolaisleivän ja lohitartarin yhdistelmässä klassiset suomalaiset maut ovat löytäneet täydellisen tasapainon. Kokonaisuuden kruunaa piparjuuri.
Hienovaraisesti savulta maistuvan lämminsavuporoquichen jälkeen vuorossa ovat kanatäytteinen briossi ja savujuustolla ja viikunakompotilla päällystetty makeansuolainen keksi.
Makeaa mahan täydeltä
Vatsat ovat jo uhkaavan täynnä, mutta jäljellä ovat vielä makeat palat. Oikeaoppisesti hillon ja clotted creamin eli hyytelöidyn kerman kera tarjottavat skonssit ovat kuin suoraan Viisikko-kirjoista.
Maukasta, mutta todella täyttävää. Paino sanalla todella.
Hillotäytteinen Marskin (tuuli)hattu sulaa sekin suussa. Syömisen jälkeen kaikkien rintamukset ovat tosin tomusokerilla hunnutettuja.
Kirpeänmakean lime-mantelibisquitin rakenne on yhtä aikaa sitkeä ja rapea. Tahini-suklaakakun tuhtia makua leikkaa sopivasti peribrittiläinen mangocurd-tahna.
Vielä on jaksettava pala äkkimakeaa teemarmeladia ja salmiakkimacaron, joka oivaltavasti huipentaa kokemuksen perisuomalaiseen aromiin.
Onko teetarjoilu siis hintansa väärti? Oma vastaukseni on selvä kyllä: tämä ”kerran elämässä” -elämys kannattaa kokea – ainakin kerran.
Vinkkinä muille kokeilijoille: kannattaa syödä vuoroon suolaisia ja makeita tarjottavia, niin loppusuora ei muodostu liian äiteläksi.
Ostereita joulupöydässä
Kaisaniemen ravintolan historiaan voi tutustua esimerkiksi Kansalliskirjaston tarjoaman hienon palvelun avulla.
Vanhoista digitaaliseen muotoon saatetuista sanomalehdistä selviää, että Cajsa Wahllund on osannut moderniin tapaan myös markkinoida ravintolansa palveluja.
Yksi vanhimmista löytämistäni leikkeistä on Helsingfors Tidningarista joulun alta 1840 ja loksauttaa leuan auki: ”Tuoreita ostereita tarjoillaan joka päivä Kaisaniemessä. Catharina Wahlund.”
Miten lumiseen Helsinkiin saatiin keskellä sydäntalvea tuoreita ostereita?
Tarkempi paneutuminen asiaan selventää mysteeriä. Meitä lähimmät osteriviljelmät sijaitsevat Pohjois-Saksan rannikolla. Virosta on löytynyt arkeologisia jäänteitä keskiaikaisista saksalaisista ostereista.
Jos keskiajalla on kyetty rahtaamaan ostereita satoja kilometrejä syötävässä kunnossa, se on varmasti onnistunut myös 1840-luvulla. Osterit eivät luultavasti olleet talvisaikaan eläviä, mutta lienevät säilyneet ”pakastettuina” kuljetuksen ajan.
Svartsoppaa ja harmonimusiikkia
1800-luvun reklaamit eivät vielä olleet kuvitettuja vaan vähäeleisiä yhden, kahden rivin ilmoituksia, joiden allekirjoitus oli palvelua tarjoavan yrittäjän.
Catharina Wahlundin (joka itse näkyy kirjoittaneen sukunimensä yhdellä l-kirjaimella) kuoleman jälkeen ravintolan pitoa ja ilmoittelua jatkoi hänen suojattinsa Emilia Myhrman.
Hänen aikanaan tarjolla oli muun muassa täyttävää svartsoppaa eli verestä ja sisäelimistä valmistettua keittoa, joka tunnettiin etenkin sadonkorjuuruokana, ja jopa harmonimusiikkia.
Kohti nykymuotoa mainokset alkoivat kehittyä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Tuolloin Kaisaniemeä mainostettiin erityisesti vapun ja uudenvuodenaaton juhlapaikkana.
Mainosten lisäksi kuuluisa ravintola esiintyy myös journalistisessa tekstissä. Esimerkiksi Uusi Suomi huomioi ravintola Kaisaniemen satavuotispäivän pikku-uutisessaan 6. heinäkuuta 1927.
Vuosikokouksia ja kalakukkoillallisia
Sotien välisenä aikana ravintola nousi erilaisten järjestöjen ja yhteisöjen suosioon. Siellä pitivät vuosikokouksiaan ja muita kokoontumisiaan niin opiskelija- ja harrastekerhot kuin poliittiset puolueet.
Lehdet kertovat esimerkiksi Savon seuran kalakukkoillallisista ja monista muista Kaisaniemessä järjestetyistä merkittävistä tapahtumista.
Suosion syynä lienevät hyvien tarjoilujen lisäksi olleet suuret tilat ja helppo saavutettavuus keskellä keskeistä puistoaluetta.
