Uudistetun Lasimuseo Prykärin avajaisnäyttely on samalla lasikylän alueella työskentelevän Lasikomppanian 20-vuotisjuhlanäyttely. 20.8.2024 Nuutajärven lasikylän sydämessä sijaitsevan Lasimuseo Prykärin näyttelyssä pääsee…
Virkistyshotelli Yyteri täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja juhlistaa virstanpylvästään monin tavoin 30. elokuuta 2024. 19.8.2024 Porin Yyterissä tunnetun hiekkarannan…
Vuoden 2024 Smakuun osallistuu toistakymmentä ravintolaa ja kahvilaa, ja maisteltavana on 23 toinen toistaan herkullisempaa annosta. 17.8.2024 Porvoolaisen Smaku-tapahtuman ideana…
Koillismaalainen Taivalkoski on tuttu paikka ainakin Kalle Päätalon lukijoille. Kunta päätyi toisen maailmansodan aikana osaksi suurvaltojen kamppailua, kun sen halki…
Remontin takia suljettu Suomen kansallismuseo käyttää tauon hyväkseen ja lähtee kyläilemään museoihin eri puolille maata. 14.8.2024 Viikonlopun mittaisten vierailujen aikana…
Valtakunnallinen Lähiruokapäivä on vuonna 2024 ensi kertaa kaksipäiväinen. Herkuttelijoilla on näin tuplasti aikaa tutustua alueensa kohteisiin ja tapahtumiin. 13.8.2024 Ennätyspitkää…
Hauholainen Iloranta ylsi palkinnoille arvostetun European Travel Awards -kilpailun maaseutumatkailun kategoriassa. 13.8.2024 Kanta-Hämeen Hauholla sijaitseva Iloranta on 87-vuotias perheyritys, joka…
Suomen vanhin kaupunki on miltei kaikessa maan ensimmäinen, mutta oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että Turku on myös suomalaisen kemiantutkimuksen kehto?…
Tampereen Teatterikesä kokoaa näyttämötaiteen helmet Tampereelle jo 55. kerran. Pohjoismaiden suurin teatteritapahtuma tarjoilee perinteisten puhenäytelmien lisäksi muun muassa nykysirkusta. Tampereen…
Moni suomalainen suuntaa loppukesästä metsään, jossa odottavat herkulliset marja- ja sieniaarteet. Ne saattavat kuitenkin houkutella kerääjän pois tutuilta poluilta ja…