Kun käyttää työnantajan myöntämän liikuntaedun polkujuoksutapahtumassa, saa itselleen tuplahyödyn, vinkkaa ulkoilun asiantuntija. Liikunta- ja kulttuurietu on Suomen yleisin työsuhde-etu, josta nauttii 60 prosenttia työssäkäyvistä suomalaisista. Kun suuntaa oman etunsa luontoliikuntaan, esimerkiksi polkujuoksu- tai maastopyörätapahtuman osallistumismaksuun, nappaa itselleen tuplahyödyn, sanoo ulkoilun asiantuntija Topi Kiljunen Suomen Ladusta. ”Ensiksikin saat yleiset liikkumisen edut, jotka näkyvät virkistymisenä ja terveysvaikutuksina. Poluilla tai maastossa saat lisäksi luonnon tuomat terveys- ja hyvinvointivaikutukset.” Missä luonto, siellä ilo Kiljusta ilahduttaa luontoliikunnan suosion kasvu 2020-luvulla. Hänen mukaansa luontoliikunnassa hyödyt kertyvät usein ilman, että niihin edes kiinnittää huomiota. Hyötyjä luonnossa liikkumisesta on kuitenkin tutkitusti paljon. ”Ulkona ja luonnossa aktiivisuutemme lisääntyy ja…
Tekijä: Päivi Ikonen
Punottuja koreja meiltä ja maailmalta -näyttely tarjoaa katsauksen korien monenlaisiin muotoihin ja materiaaleihin sekä korinpunonnan erilaisiin tekniikoihin. Taitoliiton tuottamaan käsityötaiteen pienoisnäyttelyyn pääsee tutustumaan 2.6.2024 asti Suomen käsityön museossa Jyväskylässä. Keski-Suomesta näyttely jatkaa sydänsuveksi matkaansa Savoon, jossa se on esillä Mikkelin Kenkäveron piha-aitassa 17.6.–25.8.2024. Kotimainen koriosaaminen esittäytyy näyttelyssä niin perinteisen mestarillisen punontataidon näytteinä kuin moderneina sovelluksina vanhasta keksinnöstä. Kansainväliset punojavieraat edustavat eurooppalaismaiden lisäksi Ghanaa. Korien ainekset vaihtelevat traditionaalisista päreestä, tuohesta, pajusta ja rottingista erilaisiin kierrätysmateriaaleihin. Ikivanha käsityötekniikka Korinpunonta on vanhimpia käsityötekniikoita. Taito juontaa juurensa noin 12 000 vuoden takaiseen Egyptiin. Punonnan tekniikat ovat maailmanlaajuisesti hyvin samantyyppisiä, ja niitä on vain…
17.4.2024 Keuruusta on kehittynyt koko perheen retkeilykaupunki keskellä kauneinta järvi-Suomea. Tarjoamme luonnossa liikkujille monipuolisia ulkoilureittejä patikointiin ja pyöräilyyn sekä talvisin hiihtolatuja. Kaupungissa on useita luontopolkuja. Uusi kunnostettu 10 kilometrin melontareitti Keuruun keskustan ympäri mahdollistaa vesiretkeilyn palvelujen äärellä. Vuosittain järjestettävät Erämaapäivät vietetään 17.–18. elokuuta 2024. Kaikenikäiset luonnosta ja retkeilystä kiinnostuneet pääsevät nauttimaan ohjatuista tai omatoimisista retkistä merkityillä poluilla, teillä sekä laineilla. Uusi retkeilyn verkkokauppamme palvelee osoitteessa puoti.munkeuruu.fi. Katso video: Retkeilykaupunki Keuruu Vanhan ajan tunnelmaa ja moderneja palveluita Keuruun matkailukohteet sopivat moneen makuun ja tarjoavat paljon nähtävää ja koettavaa. Aidon siipirataslaivan Elias Lönnrotin risteilyt Keurusselällä ja tunnelmallinen Vanha Keuruun alue kutsuvat viettämään…
16.4.2024 Mikä on kotimaanmatkailun halutuin tuote 2000-luvulla? Vahva ehdokas voittajaksi ovat kansallispuistojen ja luonnonsuojelualueiden Paimenviikot, jotka keräsivät kesäksi 2024 liki 15 000 hakemusta. Päivi Ikonen Viiteentoista tarjolla olleeseen kohteeseen ei ihan niin paljon vapaaehtoisia eläintenhoitajia tarvita, joten Paimenviikoille mukaan mahtuneet jouduttiin jälleen kerran arpomaan. Muutamat onnettaren suosimat pääsevät kesäpesteissään huolehtimaan lampaiden lisäksi myös kotoisista kyytöistä ja suomenhevosista. Varsinaisesta lepolomasta ei siis ole kyse. ”Tämä on lomaa heille, jotka hakevat vastuullista luontomatkailua ja retkeilyä”, sanoo Paimenviikkojen koordinaattori Leena Hiltunen Metsähallituksen Luontopalveluista. Juuri sellainen lomanvietto kiinnostaa nykyään monenlaisia ihmisiä. Paimeniksi halunneiden ikähaitari ja tausta vaihtelivat Hiltusen mukaan paljon. ”Suosiota selittää monen pienen…
19.4.2024 Kesä ja lomat ovat jälleen ihan nurkan takana! Moni meistä reissaa kotimaassa, ja reittien varrella onkin mukava bongailla paikallisia nähtävyyksiä. Suomen maaseutualueilla toimii yhä noin 170 kyläkauppaa, jotka ovat matkojen, retkien ja piipahdusten kohteina vertaansa vailla. Kyläkauppiaat kattavat tarjolle kesäiset juoma- ja jäätelösuosikit ja grilliherkut, paikalliset erikoisuudet sekä lomailijan ja kesäasukkaan tarvekalut – ja tarjoavat usein tuoreen kahvikupposen, seuraa ja tilaa hengähtää. Kyläkauppiaat Porvoon Emäsalossa, Rovaniemen Lohinivassa ja Siipyyssä Kristiinankaupungissa odottavat vilkasta kesää. Porvoon saaristossa sijaitsevan Emäsalon kyläpuodin kauppias Irina Hoyer-Viitala ja kauppiaan oikea käsi Victoria Wahrman odottavat malttamattomina kyläkaupan vilkkainta sesonkia – satavuotias vanha kyläkoulu herää kesään toden…
16.4.2024 Vuoden Hostellireissaaja 2024 -kilpailun voiton ottivat Tiina Murtosaari ja Jari Kauppinen tarinallaan Villa Saimaan Sydämestä, joka toimii luonnonkauniin Puumalan sydämessä. Tiina Murtosaari ja Jari Kauppinen kertovat lomailustaan Etelä-Savon maisemissa jutussaan Sykkiikö sydämenne Saimaan tahtiin? Matkakertomus sulatti myös lukijoiden sydämen Suomen Hostellijärjestön äänestyksessä, jonka ykköseksi helsinkiläispari ylsi yhteensä kymmenen ehdokkaan joukosta. Kaikki tarinat esittelivät kirjoittajiensa viimevuotisia hostellireissuja. Villa Saimaan Sydän sijaitsee nimensä mukaisesti sinisen Saimaan rannalla vajaan kilometrin päässä Puumalan keskustasta. Asuntovaunulla ja pyörän selässä Murtosaari ja Kauppinen saapuivat Villaan asuntovaunulla. Vanhan pappilan tunnelma lumosi jo ulkosalla, ja mielikuva vahvistui viehättävässä aulatilassa. Ensimmäisen yön pari vietti valoisassa huoneessa, jonka…
Aktiivilomailijoiden ja lapsiperheiden suosima kohde sai tunnustuksensa vuoden 2024 World Travel Awards -kilpailussa. Hyvinkään keskustan tuntumassa mutta viehättävässä luontoympäristössä sijaitseva Hotel Sveitsi kuvailee itseään moderniksi elämyshotelliksi. Hotellilla on tarjota on monipuolinen kirjo aktiviteetteja niin perheille, kuntoilijoille kuin kokousten ja tapahtumien järjestäjille. Tiloissa pidetään usein myös esimerkiksi häitä ja muita perhejuhlia. Hotel Sveitsin ravintolamaailman sydän on seurusteluravintola Karhunpesä, jonne monet tulevat viihtymään kauempaakin. Uusin tulokas Ristorante Vino&Pino kattaa pöytään herkkuja italialaisten makunautintojen ystäville. Liikkumaan pääsee sisällä ja ulkona Saman katon alta löytyvät myös Sveitsin viihdekeskuksen palvelut, joihin kuuluvat muun muassa kuntokeskus, sisäaktiviteettipuisto, pakopelihuoneet, elokuvateatteri ja kauneushoitola. Yhdyskäytävää pitkin on helppo pistäytyä…
13.4.2024 Pyhäjoki, Raahe, Siikajoki, Liminka… Jos Perämeren kaakkoisrannikon kylät ja kaupungit eivät vielä ole tuttuja, niihin pääsee nyt tutustumaan mukavasti ja luonnonläheisesti. Pohjois-Pohjanmaalle valmistunut ensimmäinen retkipyöräilyreitti myötäilee Itämeren rannikkoa ja yhdistää alueen viehättävät kylät, kaupungit, palvelut ja luonto- ja historiakohteet. Vähäliikenteisiä sivu- ja hiekkateitä noudattelevan Flatland Route -reitin pituus on 320 kilometriä. Suositustahdilla sen polkee noin 5–6 päivässä. Nimensä mukaisesti tasamaalla kulkeva reitti on helppo kohde, joka sopii hyvin aloittelijallekin. Kokeneempi pyöräilijä voi taittaa reitin esimerkiksi pidennettynä kolmen päivän viikonloppuretkenä. Hiekkarannoilta teollisuusmiljööseen Reitti koostuu neljästä erilaisesta osuudesta. Ensimmäiset päivät lähtöpisteestä Limingasta pyöräillään hiekkarantojen ja satamien maisemissa Lumijoen, Siikajoen, Raahen ja…
4.4.2024 Suurin suomalaisten mökkeilyyn liittyvä päästölähde on liikenne. Yksittäisten mökkeilijöiden välillä on kuitenkin paljon vaihtelua, kertoo tuore tutkimus. Suomalaiset ovat tunnetusti kesämökkikansaa. Meillä on reilut puoli miljoonaa kesämökkiä, ja mökeillä viettää aikaa yli puolet väestöstä. Nyt ovat vihdoin tiedossa myös mökkielämän tuottamat kasvihuonekaasupäästöt, jotka laski tutkimuksessaan Suomen ympäristökeskus Syke. Mökkeilyn kokonaishiilijalanjäljeksi paljastui noin 1 200 000 hiilidioksidiekvivalenttitonnia vuodessa. Yhden mökin keskimääräinen hiilijalanjälki on vastaavasti noin 2,3 tonnia. Mökkeilyn osuus mökkeilevän suomalaisen keskimääräisestä vuosittaisesta hiilijalanjäljestä on 7,5 prosenttia. Laskentaan sisältyvät mökkien energiankulutus, matkat mökille ja takaisin, mökiltä tehtävät asiointimatkat, veneily sekä tavaroiden ja palveluiden kulutus. Mukana eivät ole mökin rakentamisvaihe, maankäyttösektorin…
Kuinka ravintolat luovivat 1920-luvun kieltolain kahleissa? Ketkä olivat hotellien asiakkaita sota-aikana? Entä millaiset juuret on suomalaisten ikisuosikilla buffetpöydällä? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa Lappeenrannassa toimivan Etelä-Karjalan museon upea kevätnäyttely Palveluksessanne! Hotelli- ja ravintolamuseon tuottama näyttely johdattelee kävijänsä alan suomalaiseen historiaan aina ensimmäisistä hienostohotelleista nykypäivän ketjukahviloihin saakka. Näyttelyssä pääsee tutustumaan kansalliseen ruoka- ja juomakulttuurimme ja sen kehitykseen, sukeltamaan kotimaanmatkailun ja majoittumisen menneisyyteen, näkemään alan työntekijöiden arkea ja asettumaan myös asiakkaan rooliin. Hotelli- ja ravintolamuseon aineiston lisäksi esillä on myös Etelä-Karjalan museon omia kokoelmia, jotka kertovat lappeenrantalaisista, imatralaisista ja viipurilaisista ravintoloista, kylpylöistä ja hotelleista. Yläluokan huvista koko kansan riemuksi Suomen ensimmäiset…