Pääsiäisen ajankohta vaihtelee. Vuonna 2023 juhlaa vietetään 6.–10. huhtikuuta. Mutta mistä pääsiäinen on tehty? Monenlaisista perinteistä, joista joillakin on yllättävät juuret.
Teksti: Päivi Ikonen
Tiedätkö, miksi pääsiäinen on nimeltään juuri pääsiäinen? Koska silloin päästään pitkästä paastonajasta ja voidaan taas kattaa pöytä koreaksi.
Näin järkeili omaperäisen termin keksinyt kirjakielemme isä Mikael Agricola (1550–1557), joka ei tyytynyt kopioimaan muiden kielten vastineita vaan mieluiten rakensi sanat itse.
Pääsiäinen on kristillisen maailman keskeinen pyhäpäivä, jota vietetään samoihin aikoihin ikivanhojen pakanallisten kevätrituaalien ja kolmen vuosituhannen takaa periytyvän juutalaisen pesah-juhlan kanssa.
Heprean pesahista juontuvat vaikkapa ruotsin påsk, ranskan Pâques ja venäjän pasha.
Anglosaksit ja germaanit puolestaan päätyivät juhlaa nimetessään kunnioittamaan muinaista kevään jumalatarta Eostrea, jota kutsuttiin myös Ostaraksi. Englanniksi pääsiäinen on siis Easter ja saksaksi Ostern.
Perinteistä persialaista mämmiä
Pääsiäisellä on suomessa ihka oma nimensä, mutta Agricolaan pääsiäisomaperäisyytemme käytännössä myös päättyy. Pöydät esimerkiksi notkuvat samantapaisia herkkuja kaikkialla, missä juhlaa vietetään.
Erityisen tärkeää syötävää ovat kauniisti koristellut kananmunat. Agraari-Suomessa munia kertyi talojen ruokavarastoihin paastoviikkojen mittaan luonnostaan, mutta Keski-Euroopassa niitä muni myös Eostre-jumalatar, joka tehtäväänsä varten laskeutui maan päälle jäniksen hahmossa.
Lue vinkkimme: Pääsiäinen voi olla harras tai hauska – tekemistä on tarjolla joka makuun
Jumalattaren perintö selittää sen, miksi erityisesti suklaisia pääsiäismunia tuottavat nykyäänkin kanojen sijaan puput. Koska pääsiäinen on ihmeiden aikaa, makeita yllätyksiä munivat usein myös kukot.
Mehevää, ruismaltaista ja -jauhoista syntyvää imellettyä puuroa on paistettu meillä pääsiäiseksi jo satoja vuosia.
Mustanpuhuvan perinneruoan juuret johtavat silti vielä paljon kauemmas, muinaiseen Persiaan, jossa sama eine tunnettiin nimellä sämänu.
Pajunkissat korvasivat palmut
Entä miksi näinä aikoina ulkosalla liikkuvat lapset kantavat usein mukanaan pajunoksia? Siksi, että palmut eivät Suomessa ainakaan vielä kasva.
Kuten palmusunnuntain nimi vihjaa, kasvi oli merkittävässä asemassa, kun Jeesus Raamatun mukaan kaksituhatta vuotta sitten ratsasti Jerusalemiin. Messiaan saapumista kunnioitettiin tuolloin levittämällä hänen eteensä palmun lehviä.
Itäsuomalaisesta perinteestä kumpuavat virpomavitsat pajunkissoineen jatkavat ikimuistoisen kunnianosoituksen traditiota ja toimivat myös hyvän vuodentulon toivotuksena.
Rationaalinen suomalaisnuoriso ei kuitenkaan ole aivan yhtä pyyteetöntä väkeä kuin jerusalemilaiset palmunlehtineen, vaan odotusarvona on, että virvotulta saa jotakin vitsan vastineeksi.
“Munanen kanasestais, voilusikka lehmästäis, kaakkunen taikinastais, kopeekka kukkarostais, varsa hevosestais”, ehdottaa vaihtoehtoja Karjalan kannakselta peräisin oleva suorasukainen virpomaloitsu.
Kuinka trulli kesyyntyi
Läntisessä Suomessa eivät pääsiäisenä kierrelleet hyväntahtoiset tervehtijät vaan noidiksi pukeutuneet, pieniä kolttosia tehneet trullit.
Trullit kantavat kansanperinnettä ajoilta, jolloin usko noituuteen oli voimissaan. Noitien hyökkäystä karjan kimppuun pidettiin erityisen todennäköisenä pitkänperjantain ja pääsiäissunnuntain välisenä vaarallisena aikana, jolloin Kristus ei vielä ollut noussut ylös.
Itäinen ja läntinen traditio yhdistyivät – ilmeisesti päiväkotien aloitteesta – muutama vuosikymmen sitten. Aiemmin omissa vaatteissaan kulkeneet kiltit virpojat naamioituivat noidiksi, ja ilkeät trullit puolestaan kesyyntyivät, jättivät keppostelun sikseen ja ottivat hekin vitsan kauniiseen käteen.
Koko maan aikuisten on siksi syytä tarkistaa karkkikaappinsa tilanne ennen palmusunnuntaita 2. huhtikuuta, jolloin ensimmäiset virpojat aloittavat urakkansa. Pohjanmaalla he saattavat tehdä kierroksensa myös lankalauantaina 8. huhtikuuta.
