Monien suomalaisten perinnekasvien historia johtaa hyödyn aikakaudelle 1700-luvulle ja erityisesti yhteen paikkaan, Pietarsaaressa sijaitsevaan Rosenlundin pappilaan. Sinne asettui vuonna 1754 rovasti Gabriel Aspegren, joka tunnettiin intohimoisesta suhtautumisestaan kasvinviljelyyn. Lähes 270 vuotta myöhemmin pappila ympäristöineen muodostaa Suomessa ainutlaatuisen kaupunkipuutarhakohteen, jossa järjestetään erilaisia tapahtumia ympäri vuoden.
Teksti: Arja-Leena Paavola
Uppsalan yliopistossa ja Turun Akatemiassa opiskellut Gabriel Aspegren (1708–1784) oli kuuluisan ruotsalaisen kasvitieteilijän Carl von Linnén aikalainen ja tämän oppilaan, turkulaisen Pietari Kalmin ystävä.
Aspegren perusti Rosenlundin pappilan alueelle mittavan puutarhan, josta sukeutui omana aikanaan uniikki uusien hyötykasvien koekenttä ja mallitila.
Rosenlundin mäenrinteessä riitti kiviä, joista rakennettiin kahden metrin korkuinen ja lähes 400 metriä pitkä suojamuuri. Muuri imi auringon lämpöä, ja yhdessä puutarhan pystytetyn puurakennuksen kanssa se esti pohjoisten tuulten pääsyn viljelmille.
Näin syntyi mikroilmasto, jonka soisessa maaperässä kasvit olivat suojassa hallalta ja jossa rovastin Ruotsin ja Saksan kautta hankkimat ulkomaiset siemenet ja taimet menestyivät hyvin.
Vuosien 1695–1697 nälänhätä oli tuolloin lähihistoriaa, ja Aspegren oli varmasti kuullut vanhemmiltaan kertomuksia rajujen katovuosien seurauksista. Rovasti kirjoittikin tavoitteenaan olevan, että raivatuksi saadaan mahdollisimman paljon peltoalaa ruuan kasvattamiseen.
Aspegrenin viljelykset olivat omana aikanaan hyvin tunnettuja, jopa Suomen ulkopuolella.
”Alan saksalaisissa ja englantilaisissa kirjoissa puutarha mainitaan maailman pohjoisimpana omenan ja perunan viljelyalueena”, kertoo paikallishistorioitsija Pentti Silvennoinen.
”Todennäköisesti kenellekään ei ollut aiemmin edes tullut mieleen kasvattaa perunaa näin pohjoisessa, ja koeluontoisia puutarhoja oli silloin muutenkin harvassa.”
Viljelykäytäntöjen oppia kyläläisille
Perunan kasvuraja on sittemmin noussut yhä pohjoisemmas sekä lajikkeiden kehittymisen että ilmaston lämpenemisen myötä.
Aspegrenin esimerkki on jättänyt jälkensä erityisesti Pietarsaaren ympäristöön, ja muun muassa Jepua on yhä tunnettu perunantuottaja-alue.
Paikalliset asukkaat saivat aikoinaan suoraan Aspegrenilta erilaisia siemeniä ja taimia kasvatettavaksi omilla maillaan. Rovasti myös otti lähiseudun miehiä kylä kerrallaan taksvärkkitöihin ja samalla opetti heille uusia viljelykäytäntöjä.
Niitä hän oli Silvennoisen mukaan kehittänyt osin itse, mutta lisäksi hän oli saanut neuvoja ammattikasvitieteilijöiltä.
Viljelyn lisäksi Rosenlundissa harjoitettiin karjataloutta ja pidettiin hevosia. Pappilaan rakennettiin kivinavetta, jossa oli 42 lehmäkarsinaa ja talli 14 hevoselle.
”Edistyksellisen karjakeittiön lattialla oli ympäri vuoden toiminnassa oleva kaivo, josta nostettiin lehmille vettä juomakaukaloon”, Silvennoinen kertoo.
Lattian alle oli holvattu luonnonkivistä lantala. Kun lanta kasteltiin 60-asteisella vedellä, se alkoi palaa.
”Tämä oli alkeellinen, ekologinen lattialämmitysjärjestelmä.”
Talvipuutarhassa eli ansarissa säilytettiin kasvien juurakoita kevättä odottamassa. Ansarin uunit pidettiin lämpiminä yötä päivää, joten se toimi myös renkien majapaikkana.
Routarajan alapuolella oli tila, jossa talvehtivat kylmälle arat kasvit. Talvipuutarhassa idätettiin myös taimet seuraavalle kasvukaudelle. Siemenet kerättiin omista kasveista, mikä oli Suomessa yleisenä käytäntönä 1950-luvulle asti.
Ansarin valoon ja lämpöön vietiin myös Aspegrenin sitruspuut, jotka viettivät kesän lämpimimmän ajan ulkona ruukuissa.
Satoisa peruna syrjäytti nauriin
1700-luvun loppupuolella Suomessa kasvoi jo useita omenalajikkeita. Kesäomenoita syötiin puusta, syysomenista tehtiin mehuja.
Talviomenat pyrittiin varastoimaan sellaisinaan joulua varten, sillä talviomena on tavallisesti hieman hapan, mikä edesauttaa sen säilymistä ja estää omenan käymistä.
”Omenapuun taimia kuljetettiin Pietarsaareen Turusta, mutta tarkalleen emme tiedä, mitä lajikkeita täällä on Aspegrenin aikana kasvatettu”, kertoo nykyään matkailukohteena toimivan Rosenlundin pappilan puutarhuri Ari Vainionpää.
Puutarhan ennallistamisen yhteydessä sinne hankittiin parikymmentä 1700-luvun lajiketta, muun muassa valkoinen astrakaani, joka on alun perin tuotu Venäjältä Ruotsiin. Hankitut puut eivät tosin kasvuvyöhykkeelle kuulu, eivätkä ne myöskään anna yhtä runsasta satoa kuin uudemmat lajikkeet.
”Myös tuholaiset koettelevat niitä helpommin, eivätkä ne ole kovin roudankestäviä. Olemme siksi menettäneet osan puista”, Vainionpää harmittelee.
Aspegrenin aikana pappilassa kasvatettiin joka tapauksessa jopa kriikunoita ja päärynöitä, joista rovasti sai osan myös kukoistamaan. Maan eteläisemmissä osissa hedelmäpuut pärjäsivät silti huomattavasti paremmin. Esimerkiksi Louhisaaren kartanossa Askaisissa kasvoi kirsikkapuu jo 1600-luvun alussa.
Peruna kasvoi Rosenlundissa jo Aspegrenin aikaan erinomaisesti. Satoisuutensa ansiosta peruna vähitellen syrjäytti nauriin koko maassa. Siitä tuli merkittävä osa väestön ravintoa ja tärkeä C-vitamiinin lähde varsinkin talviaikaan.
”Saimme joitain vuosia sitten Pohjoismaiden geenipankin NordGenin kokoelmista 20 perunan maatiaislajiketta, joihin kuuluu muun muassa Karjalan mustaa ja Lemin punaista perunaa”, Vainionpää kertoo.
Hänellä on mielessään myös muita uusia kokeiluja.
”Erityisesti haluaisin saada viljelyyn parsaperunan, jonka ulkonäkö muistuttaa hieman kuusen käpyä. Se on hyvin jauhoinen peruna, joka pitää kypsentää höyryttämällä.”
Rohdokset omasta pihasta
Suomessa on viljelty humalaa keskiajalta asti. Se tunnetaan olutmausteena, sillä mallasjuomaan lisättävien humalakäpyjen eli kasvin emikukintojen sisältämät kemialliset yhdisteet antavat oluelle katkeruutta.
Lisäksi humala on lääkekasvi, jota on käytetty esimerkiksi erilaisten naistenvaivojen hoitoon, sillä se sisältää runsaasti estrogeenejä.
Gabriel Aspegrenin puutarhassa oli aikoinaan peräti 600 humalasalkoa.
”Lääkkeinä hyödynnettävien yrttien kasvatus oli kaikissa pappiloissa merkittävässä roolissa”, Vainionpää sanoo.
Rovastin puutarhassa kasvoi aikoinaan muun muassa Aasiasta tuotettua basilikaa ja oreganoa, suomalaisittain mäkimeiramia.
”Ne olivat tunnettuja kuidunlähteitä, joita käytettiin ummetuksen hoitoon. Basilika sisältää myös paljon rautaa.”
Nykyajan museopuutarhoissa pidetään yllä viljellyn luonnon monimuotoisuutta viljelemällä erilaisia maatiaislajikkeita ja jo käytöstä poistuneita kaupallisia lajikkeita. Maatiaiskasveista ovat viime vuosina kiinnostuneet etenkin luomuviljelijät.
Myös Aspegrenin puutarhasta pyydetään usein taimia ja siemeniä kotipuutarhoihin. Yksi suosituimmista on näyttävä, parimetriseksi venyvä väinönputki. Aiemmin luonnonvaraisena esiintynyt nopeakasvuinen, runsaasti C-vitamiinia sisältävä ruoho on nykyään rauhoitettu Oulun eteläpuolella.
”Kysytyin kasvi on kuitenkin kangasajuruoho, joka kuuluu alkuperäisiin luonnonkasveihimme. Timjamia muistuttava maanpeitekasvi kerää valtavasti perhosia ja pölyttäjiä ja on erityisen tärkeä hyönteisten kannalta.”
Aspegrenin puutarha ja Rosenlundin pappila
Rosenlundin alueella saa vierailla vapaasti ympäri vuoden kello 6–22. Ryhmille järjestetään tilauksesta opastettuja kierroksia.
Pappilassa pidetään taidenäyttelyitä, ja siellä on myös juhla- ja kokoustiloja. Rosenlundin ravintola toimii ympärivuotisesti.
Vanhaan navettaan ja alueen muihin rakennuksiin sijoitettu kotiseutumuseo esittelee Pietarsaaren seudun maanviljelyn ja kalastuksen historiaa, talonpoikaisesineistöä ja tekstiilikulttuuria.
Lisätietoa Rosenlundin kotisivuilta.
Tiesitkö: Perinnekasvit voivat olla ruokaturvamme pelastus
Perinnekasvit eivät yleensä ole lajikkeista satoisimpia, mutta niiden geeneissä voi piillä ratkaisu lisääntyvien kasvitautien ja ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ongelmiin.
Suomalaisen, pohjoisiin kasvuolosuhteisiin sopeutunen viljelykasvien geeniaineksen suojeleminen onkin tutkijoiden mukaan elintärkeää.
Omia kasvigeenivarojamme ja kasvinjalostusta hyödyntämällä kasvintuotantoa voidaan sopeuttaa muuttuvaan ilmastoon ja taistella lämpenevän ilmaston mukanaan tuomia kasvitauteja vastaan.
”Jostakin tallessa olevasta kasvikannasta voidaan löytää taudinkestävyyden antava geeniyhdistelmä”, erikoistutkija Elina Kiviharju Luonnonvarakeskuksesta (Luke) antaa esimerkin.
Vuonna 2003 käynnistetty kasvigeenivaraohjelma kattaa Suomessa viljellyt pelto- ja puutarhakasvit. Ravinto- ja rehukasvien lisäksi mukana ovat myös muun muassa yrtti- ja lääkekasvit.
Ohjelman mukaisesti Luonnonvarakeskus pitää yllä kasvullisesti lisättävien viljelykasvien geenipankkia, joka sisältää pitkäaikaissäilytykseen otettujen pelto- ja puutarhakasvien keskuskokoelmat.
Kasveja säilytetään sekä kenttäkokoelmissa että solukkoina kryopankissa. Kryopankin nestetypessä 170 miinusasteessa kasvien elintoiminnot pysähtyvät, mutta ne ovat elvytettävissä vuosienkin jälkeen.
Kenttäkokoelmien arvokkaiden varojen säilyminen varmistetaan varmuuskokoelmilla, jotka on sijoitettu eri paikkoihin.