Ensimmäisellä Ahvenanmaan reissullani viisivuotiaana eksyin laivalla perheestäni ja jouduin aikamoiseen paniikkiin, mutta kaunis saarivaltakunta hälvensi ikävän kokemuksen. Sen jälkeen olen aina palannut sinne mielelläni, tänä kesänä makumatkalle.
Seija Kivelä
13.7.2026 Makuseikkailu alkaa saman tien, kun laiva starttaa Turusta. Tarjolla on heti yllin kyllin silmänruokaa.
Viking Gloryn premiumhytti on niin mukava, että merelle antavien isojen ikkunoiden ääressä voisi viipyä pitkään. Vaikka Tukholmaan asti ja takaisin, ja jäädä Maarianhaminaan vasta paluumatkalla.
Onneksi Gloryssa ja sen sisaraluksessa Gracessa on ikkunoita kaikkialla. Paitsi hyteissä myös ravintoloissa, kahviloissa, käytävillä ja kannella on mahdollisuus istahtaa ihastelemaan maailman kauneimpia saaristonäkymiä.
Upeat maisemat näkyvät jopa spa-osaston tiloista, saunasta, altaista, kuntosalista ja hoitohuoneista, joten niistä ehtii nauttia jo viidessä tunnissakin.
Nautinto on myös Viking Gloryn Kobba-ravintolan premium-aamiainen kuohuviineineen. Erityisen maininnan ansaitsee aamiaisen ihana Eggs Benedict -annos, samoin kuin maukkaan lounaan raparperisilli.
Viking Linen ravintolat ovat vähentäneet hävikkiä annostelemalla pääruoan pieniin kulhoihin. Kannatettava idea muutenkin kuin ympäristösyistä. On helpompi hillitä itseään seisovassa pöydässä, kun joku on miettinyt asioita etukäteen. Eikä ketään silti näpsäistä rystysille, vaikka ottaisi kaksikin kulhoa.
Hunajaa ja kuningattaria
Ahvenanmaa paljastui kesän 2026 vierailullani myös mehiläisten valtakunnaksi.
Åländska bin -tilaansa esitelleet slovakialaislähtöiset Marcela Sucha ja Matej Suchy ovat jo neljännen polven mehiläistarhureita. Pariskunta muutti aikoinaan Ahvenanmaalle, koska siellä ei tavata varroapunkkia, mehiläisten luontaista vihollista.
Tilan pääelinkeino on kuningatarmehiläisten kasvattaminen. Varroan puuttuminen tarkoittaa, että ahvenanmaalaiset kuningattaret ovat erittäin haluttuja. Niillä on markkinoita ympäri maailmaa.
Vierailu tilalla opetti paljon uutta, esimerkiksi sen, että kuningattaren ja muiden mehiläisten ero syntyy ravinnosta. Kuninkaallisia tehdään paremmalla ja runsaammalla ruoalla.
Åländska bin tuottaa kuningatarten lisäksi myös omaa hunajaansa. Oivallisen katsauksen tilan tuotteisiin saa hunajatastingilla eli maistelukierroksella.
Emäntä oli yhdistänyt hunajalajikkeita mielenkiintoisiksi makuelämyksiksi yhdessä erilaisten lisukkeiden, kuten keksien, juustojen ja suklaan kanssa.
Kotiin viemisiksi valitsin vispattua inkiväärihunajaa. Avaan purkin syksyllä ja sekoitan hunajaa teeheni silloin, kun vesi valuu räystäistä ja flunssa uhkaa.
Omena on Ahvenanmaan rypäle
Ahvenanmaan kuuluisimpia maataloustuotteita ovat omena ja siitä syntyvä mehu. Tjudössä Öfvergårdsin tilaa pitävät Anna ja Jan Malm puristavat kaikki lajikkeet erikseen.
Sen myötä mehuja voi maistella kuin vuosikertaviinejä. On happamampaa, on makeampaa, on täyteläisempää, on kevyempää. Pari on kehittänyt myös visuaalisesti helpon merkintäsysteemin mehupussien kylkeen.
Ja kyllä, mauilla on eroa, maistelu osoitti.
Kunkin mehumaistiaisen kylkeen oli valmistettu juuri sille sopiva pieni makupala. Eksoottisimmalta näytti juuston päälle asetettu, ryppyistä oliivia muistuttanut suupala, joka paljastuikin marinoiduksi omenanlohkoksi.
Pari on kehittänyt tilaansa yhteisöllisen viljelyn periaatteella. Heiltä voi vuokrata itselleen omenapuita. Malmit viljelevät, mutta omistaja korjaa sadon.
Tilan kahvila puolestaan toimii mobiiliversiona. Ei kännykässä, vaan niin että asiakkaat siirtävät pyörillä liikkuvan, vanhoista omenalaatikoista tehdyn piknikkärryn vaikkapa kukkivan omenapuun alle ja nauttivat juomansa ulkona alkutuotannon ääressä.
Toki Ahvenanmaalta saa muutakin juotavaa kuin omenamehua. Jokainen vähänkään juomista kiinnostunut tietää maineikkaan Stallhagenin panimon, mutta saarivaltakunnassa on paljon muitakin.
Minun tielleni osui Lemlandissa toimiva Open Water Brewery. Panimon innokkaat nuoret omistajat tuottavat olutta, siideriä ja viiniä ja tarjoilivat maisteltavaksi pikanttia Köldknäpp-jälkiruokaviiniä ja raikasta Nelson-olutta.
Tuoretta parsaa suoraan pellosta
Matkan ehdottomasti yllättävin makuelämys oli tuore parsa suoraan pellosta syötynä. Suun täyttää haukkauksen jälkeen tuoreen herneen mehukas maku. Parsan tyvi on maukkaampaa kuin sen kukinto, vaikka lautaselle ehtineessä parsassa on yleensä päinvastoin.
Peltoparsan makuun pääsee Lassasin tilalla Jomalan Gottbyssa. Emäntä Virpi Karlsson selvitti ummikoille parsanviljelyn herkkyyttä. Pitää odottaa kolme vuotta ennen kuin voi korjata ensimmäisen sadon, ja senkin jälkeen sitä on korjattava säästeliäästi, jotta kasvi vahvistuu.
Pelto on jopa vähän hassunkurinen näky maasta törröttävine yksittäisine parsoineen. Sadonkorjuu on käsityötä. Pelto käydään läpi joka päivä ja keruuvuorossa olevat parsat napsitaan laatikoihin. Sama homma seuraavana päivänä uudestaan.
Me vierailijat totesimme yhteen ääneen, ettemme enää koskaan valittaisi tuoreen parsan hinnasta.
Indigon antimet sulivat suussa
Aamulla parsaa pellosta, illalla lautaselta.
Illallisen matkalaisille tarjosi Maarianhaminan keskustassa toimiva tunnelmallinen Indigo-ravintola. Alkuruokana nautittu parsa saattoi hyvinkin olla peräisin tutuksi tulleelta Lassasin tilalta. Tuoreen parsan hienon aromin kruunasi paksu juustoinen kastike.
Voissa paistetut ahvenet maistuivat kesältä ja mereltä, ja aterian kruunasi erinomainen crème brulée.
Ei ole muutenkaan ihme, että Indigo on pysynyt niin kauan sijoillaan. Ravintolan ensimmäisestä 20 vuodesta on tehty monia palkintoja voittanut kirja Mat Vin Sprit Kärlek. Teos kertoo ravintolan historian, mutta se palvelee myös täysverisenä keittokirjana, joka on täynnä reseptejä ja vinkkejä.
Arkipelagin aamiaisen makutarjottimella on kaikki
Hyvin syödyn päivän päätteeksi on paikallaan hyvin nukuttu yö. Sellainen oli tarjolla hotelli Arkipelagissa. Mukavassa huoneessa ilahduttivat pehmeän sängyn lisäksi kylpyhuoneen ylellisen vihreät kaakelit ja tunnelmavalaistus.
Ihanaa oli myös herätä mereltä vilkkuvaan aurinkoon ja Arkipelagiin aamiaisbuffettiin, jonka pääosassa ovat raikkaat paikallismaut.
Smakturism på Åland -projektissa on määritelty yhdeksän ahvenanmaalaista perusmakua tai tuotetta. Ne ovat Ahvenanmaan pannukakku, mustaleipä eli saaristolaisleipä, omena, voi, kala, hunaja, juomat, lampaanliha ja peruna.
Lampaanlihasta en ole ihan varma, mutta kaikkia muita oli katettu aamiaispöytään, joka antaa päivälle täydellisen alun.
Merikortteleista risteilyjen historiaan
Arkipelagista pääsee helposti viehättävän Merikorttelin putiikkeihin, käsityöläispajoihin ja ravintoloihin. Jos lähtee hotellilta toiseen suuntaan, päätyy Lilla Holmenin luontoalueelle, jossa pääsee uimaan, ihmettelemään riikinkukkoja ja ihailemaan Natura 2000 -maisemia.
Kolmannesta suunnasta kaupungin länsirannalta löytyy Ahvenanmaan merenkulkumuseo, jossa on esillä risteilyjen historiaa esittelevä viihdyttävä näyttely.
Risteillään-näyttely kertoo, miten risteilymatkat alkoivat, mitä laivoilla syötiin ja myytiin, miten niillä yövyttiin ja miten risteilyjä markkinoitiin. Kilpailevia varustamoja on vuosikymmenten saatossa ollut yllättävän monta.
Merenkulkumuseon laituriin parkkeerattu museolaiva Pommern on myös käynnin arvoinen. Sinne kannattaa mennä opastetulle kierrokselle, joka avaa hyvin laivan tarinan.
Kirsikkana kakun päällä Oscarin illallinen
Viking Linen laivat Glory ja Grace kohtaavat iltapäivisin Maarianhaminan satamassa. Kun menomatkalla alla oli Glory, paluukyydin Turkuun tarjosi Grace.
Gracen ravintolassa Oscarissa oli tarjolla herkullinen ja viimeisen päälle harkittu menu, joka kantoi espanjalais-amerikkalaisen ravintoloitsijan ja viininviljelijän Jean Leonin nimeä.
Leonin nimissä söimme ruhtinaallisesti ostereita, lime-chilimaustettua siika-ahvencevichea, paistettua ankanrintaa, friteerattua ankankoipea, palsternakkapyreetä, kirsikkakastiketta, banaanimoussea, suklaakakkua ja suolakaramellia.
Juomat jokaiselle ruokalajille oli valittu huolellisesti. Tuliaisiksi mukaan tarttui pullo Vinya Gigi Chardonnayta.