Ilmajoen Musiikkijuhlilla on nähty historiallisiin aihepiireihin nojaavia oopperoita ennenkin, mutta tuskin koskaan on yleisö poistunut Kyrönjoen rannalta samanlaisen tunnekuohun vallassa kuin Isoviha 1713–1721 -esityksen jälkeen.
Elsa Vähänen
Isoviha-ooppera ansaitsee seisoen annetut suosionosoituksensa. Niin vaikuttavan ja taiteellisesti ehyen teoksen ovat libretisti Anneli Kanto, säveltäjä Uljas Pulkkis, ohjaaja Tuomas Parkkinen ja muu tiimi loihtineet.
Ilmajoen Musiikkijuhlat viettää tänä kesänä 50-vuotisjuhlavuottaan. Perjantaina 6. kesäkuuta 2025 kantaesitetty Isoviha 1713–1721 käsittelee yhtä Suomen historian traumaattisimmista vaiheista poikkeuksellisen syvästi ja psykologisen tarkasti.
Oopperassa eletään Pohjanmaan tuhon vuosia. Kasakkajoukot polttivat suomalaiskyliä ja kohdistivat julmuutensa siviiliväestöön, kuten Venäjän tsaarin Pietari Suuren määräämä hävityspolitiikka edellytti.
Teos on karmivan ajankohtainen. Pohjanmaan 300 vuotta sitten kokemat hirveydet rinnastuvat katsojan mielessä väkisinkin tämän päivän sotatantereisiin ja uutisten kauhukuviin. Ooppera ei kuvaa pelkästään historiaa vaan puhuu suoraan nykyhetkestä.
Ensikertalainen ja konkari
Ensimmäisen – muttei toivottavasti viimeisen – oopperalibrettonsa kirjoittanut Anneli Kanto keskittyy maakunnan naisiin ja lapsiin. Kerronta rakentuu yksittäisten ihmisten kohtaloiden kautta, jolloin historiallinen tragedia muuntautuu iholle hiipiväksi kokemukseksi.
Useita historiallisia suosikkiromaaneja luonut kirjailija kuvailee käsiohjelman alkusanoissa Isovihan kirjoitusprosessin olleen vaikea. ”Libreton teksti on erittäin lyhyt, mutta sillä on pystyttävä kertomaan käänteikäs, jännitteensä pitävä ja tunteita tihkuva tarina.”
Kanto kertoo saaneensa korvaamatonta apua oopperan konkariohjaajalta ja lukuisia oopperoita kirjoittaneelta Tuomas Parkkiselta, joka on rakentanut teoksesta dramaturgisesti harkitun kokonaisuuden. Parkkinen tarjoaa sekä tekstille että esiintyjille sopivasti tilaa tuoda esiin riipivimmätkin tunteet.
Nykyoopperan erikoismies
Taiteellisen työryhmän tiivis yhteistyö kuuluu myös musiikissa.
Säveltäjä Uljas Pulkkis on noussut kotimaisen nykyoopperan erikoismieheksi, jolta tilataan teoksia monesta aihepiiristä. Isoviha on hänen kymmenes oopperansa. Aiempien teoksien joukkoon lukeutuvat muiden muassa Tove Teuvalla (2024) ja Raatteentie (2022).
Käsiohjelmassa säveltäjä kertoo, että Isovihassa hän keskittyi henkilöiden välisiin ristiriitaisiin tunteisiin ja vuorovaikutustilanteisiin syvemmin kuin yhdessäkään aiemmassa teoksessaan. Pulkkis kuvittaa lavan tapahtumia paikoin perinteisellä, paikoin modernimmalla sävelkielellä.
Välillä säveltäjän yleisölle tarjoilema kuulokuva on jopa hyvin musikaalimainen. Hillittömintä musiikillista antia tarjoaa Pietari Suuren hovi, jossa raikuu svengaava jazz. Toisaalta katsoja liikuttuu kyyneliin kohtauksessa, jossa Venäjälle ryöstetyt suomalaislapset ja heidän äitinsä laulavat kaipauksestaan.
Juho Lindströmin mustaksi hiiltynyt lavamaailma, jossa rynnäkkökiväärit muodostavat kuoleman siivet ja tuhkan ja verenpunaisen sävyt kohtaavat, tukee oivallisesti musiikin ja juonenkäänteiden vakavuutta.
Pukusuunnittelija Leena Rintala toisaalta jäljittelee ajan historiallista vaatetusta, toisaalta leikittelee sillä; tsaarin hovinaisten yltäkylläisiin, värikkäisiin mekkoihin on kyrillisin kirjaimin ikuistettu tappamista tarkoittava venäjänkielinen sana.
Ulkotiloissa tapahtuvan oopperan esiintyjien vaatetus vaatii pukusuunnittelijalta myös ylimääräistä luovuutta, kuten Rintala paljasti teosesittelyssä. Ensi-iltaviikonloppu oli valitettavan sateinen, joten laulajien pellavavaatteiden alle oli piilotettu jos jotakin sadevaatetta ja hurjien kasakoiden saappaisiin muovipusseja.
Ilmajoen katetun katsomon ansiosta oopperakävijä onneksi säilyy kuivana myös sadesäällä.
Vahvoja naisia
Oopperan päähenkilö on 15-vuotias ilmajokelainen tilallisen tytär Katariina (sopraano Wilhelmina Tómasdóttir), joka teoksen alussa haaveilee aikuiseksi kasvamisesta ja aviomiehestä. Pian Katariinan elämä kuitenkin mullistuu täysin.
Katariinan perheen tarina eli isän murha, tyttäriin kohdistuvat julmuudet ja äidin epätoivoinen vaellus muodostavat juonellisen ytimen, jonka ympärille oopperan muut elementit kietoutuvat. Väkivaltaisia käänteitä ei kuitenkaan katsojan onneksi korosteta tai paisutella tarpeettomasti.
Suomalais-islantilainen Tómasdóttir loistaa Katariinana, jonka traaginen kehityskaari viattomasta lapsesta kidutetuksi ja kostonhimoiseksi naiseksi välittyy vaikuttavasti niin äänen kuin kehollisen ilmaisun kautta. Hänen sopraanonsa on kirkas ja tulkintansa vangitsevan väkevä.
Myös perheen muut naiset tekevät vahvaa työtä. Mezzosopraano Erica Backin Sofia-äiti on lempeä ja lämmin järjen ääni sodan hulluuden keskellä.
Katariinan pikkusisaren Pirkitan roolissa hurmaa vasta 15-vuotias Minja Rantalainen, jonka herkkä näyttelijäntyö ja äänenkäyttö ovat upeaa seurattavaa. Tästä nuoresta laulajasta kuullaan vielä!
Eräänlaisensa vahva nainen on myös sopraano Reetta Haaviston esittämä opportunistinen papinrouva Matilda, joka näkee venäläisten saapumisessa tilaisuuden rikastua.
Matilda toimittaa siepattuja suomalaislapsia orjiksi kasakoille ja unelmoi vätysmäisen miehensä ja saamattoman aikuisen poikansa jättämisestä. Haavisto tekee hykerryttävän hienon ja terävän roolisuorituksen oopperan vastenmielisenä pahiksena.
Hamiltonin jalanjäljissä
Kantaesitys mahdollistaa sen, että rooleja voidaan räätälöidä tietyille laulajille. Tuskinpa Suomesta löytyy kovin monta oopperalaulajaa, jotka olisivat myös koulutettuja trumpetisteja.
Kansallisoopperaan syksyllä 2023 kiinnitetyn tenorin Jasper Leppäsen trumpettisoolot sopivat kasakka Ivanin ristiriitaiselle hahmolle erinomaisesti. Oopperoiden lisäksi useissa musikaaleissa esiintynyt Leppänen tulkitsee keskenkasvuisen ja kohtalostaan katkeran kasakan roolin taidokkaasti.
Baritoni Tomi Punkeri tekee takuuvarmaa työtä naapurin Mikkona. Punkerin lämmin ja samettisen tumma ääni sopii luotettavan ja rauhallisen naapurinmiehen rooliin kuin nakutettu.
Kuten monet oopperan hahmoista, myös Mikko kokee suuren menetyksen, mikä ajaa hänet liittymään venäläisiä vastaan taisteleviin sissijoukkoihin. Lopulta Mikko ei kuitenkaan antaudu koston kierteelle vaan löytää rauhan.
Bassobaritoni Rolf Bromanin esittämästä Pietari Suuresta löytyy yhtymäkohtia amerikkalaisen Lin-Manuel Mirandan maailmalla jo vuosikymmenen hurmanneeseen Hamilton-hittimusikaaliin. Isovihan tavoin sekin pohjautuu historiallisiin hahmoihin ja tapahtumiin. Kuten Englannin kuningas Yrjö III Hamiltonissa, Pietari Suuri elää oopperan lavalla omassa tyhjiössään, kaukana Venäjällä.
Dramaturgisesti kiinnostava valinta on yhdistää vastakohdat, sotaa ja tuhoa lietsova tsaari ja hyveellinen äitihahmo Sofia, käymään vuoropuhelua keskenään läpi ajan ja tilan.
Tsaarin tehtäväksi jää vakuuttaa epäilevälle pohjalaisemännälle, että ”tämä sota menee hyvin”. Lopulta sitä ei usko edes diktaattori itse. Pietari Suuri vaipuu hiljalleen hulluuteen, mutta itsevaltiaan despootin komediallista karikatyyriä olisi voinut liioitella vielä enemmänkin, juuri Hamiltonin tavoin.
Lähimmäksi irrottelua päästään kohtauksessa, jossa tsaari jakaa jättimäisiä tikkukaramellejä orjiksi otetuille suomalaislapsille ja opettaa heitä tavaamaan uuden kotimaansa nimen: ROS-SI-JA.
Jotain kiehtovaa on myös Aili-Omena Ritolan esittämän Pienen kuoleman mykässä hahmossa, joka toimii ikään kuin yliluonnollisena viestinviejänä tsaarin ja tämän käsikassaroiden eli kasakoiden välillä.
Ooppera haastaa ja palkitsee
Kapellimestari Eero Lehtimäki ja Seinäjoen kaupunginorkesterin kahdeksan muusikkoa tekivät oivallista työtä Ilmajoen ooppera-areenan haastavissa esitysolosuhteissa. Lehtimäki piti solistit ja kuoron hyppysissään ja liikkui luontevasti Pulkkiksen partituurin monisävyisessä maailmassa.
Jouni Rissasen ja Marjut Vuorennon valmentamalla kuorolla oli teoksessa tärkeä rooli tunnetilojen kannattelussa. Lapset, naiset ja kasakat piirsivät näyttämölle omat unelmansa ja kaipuunsa tarkoin vedoin. Erityisen vaikuttavia olivat näytösten loppukuorokohtaukset.
Vaikka Kyrönjoen mutka ja autenttiset historialliset tapahtumapaikat sopivat juuri tähän oopperaan hyvin ja äänentoisto toimi sangen kivuttomasti, en voinut olla pohtimatta, miltä teos näyttäisi ja etenkin kuulostaisi konserttisalissa uudella orkestraatiolla, isommalla orkesterilla ja akustisesti esitettynä.
Kenties jonakin päivänä.
Isoviha ei ole helppo teos – eikä sen kuulukaan olla. Se on järkyttävä, ajankohtainen ja syvästi koskettava.
Toivon, että Isoviha nousee Aulis Sallisen Ratsumiehen ja Joonas Kokkosen Viimeisten kiusausten seuraan kotimaisen oopperan kunniagalleriaan. Kaikki modernin klassikon ainekset ovat kasassa. Isoviha on ooppera, joka jättää pysyvän tunnejäljen.
Onneksi pian ensi-illan jälkeen tuli tieto, että Isoviha esitetään Ilmajoella myös ensi kesänä.
Isoviha 1713–1721, Ilmajoen Musiikkijuhlat
★ ★ ★ ★
Libretto Anneli Kanto, musiikki Uljas Pulkkis, ohjaus Tuomas Parkkinen, lavastus Juho Lindström, puvustus Leena Rintala, musiikinjohto Eero Lehtimäki. Päärooleissa Wilhelmina Tómasdóttir, Minja Rantalainen, Erica Back, Jasper Leppänen, Rolf Broman, Reetta Haavisto, Tomi Punkeri. Seinäjoen kaupunginorkesteri ja Ilmajoen oopperakuoro.
Ensi-ilta pe 6.6.2025. Muut esitykset la 7.6., su 8.6., to 12.6., pe 13.6., la 14.6. ja su 15.6.2025. Ooppera palaa Ilmajoen Musiikkijuhlille kesällä 2026.