15-vuotias Ansa Yli-Hemminki vietti perheensä kanssa kesäisen viikon tien päällä tutustumassa Länsi-Suomen luontoon, ruukkeihin ja kartanoihin. Alvar Aallon Villa Mairea ja saaristopurjehdus Eugenia-jahdilla tekivät lähtemättömän vaikutuksen yläkoululaiseen.
Teksti ja kuvat: Ansa Yli-Hemminki
24.7.2024 Ensimmäinen kohteemme oli ihan Porin vieressä sijaitsevan Noormarkun sydämessä piilevä Ahlströmin ruukki.
Alue on iso ja kaunis, ja siellä voi kävellä rauhassa Noormarkunjoen tahtiin samalla kun ihastelee hienoja kartanoita ja nauttii paikan historiasta.
Hieman muista rakennuksista kauempana sijaitsee Ahlströmin Klubi, jossa söimme perheeni kanssa buffetlounaan.
Kävimme myös erittäin mielenkiintoisessa museossa, joka kertoo alueen historiasta, Ahlströmien suvusta ja heidän tehtaistaan.
Museossa oli myös hieno lasinäyttely, johon kuuluivat esimerkiksi Maire Gullichsenin lapsilleen suunnittelemat maitolasit. Ne hän teki valkoisiksi, koska ei halunnut maitoa juotavan kirkkaista laseista.
Villa Mairea oli Alvar Aallon testilabra…
Vähän matkan päässä metsän siimeksessä sijaitsee moderni mestariteos, itse Alvar ja Aino Aallon piirtämä Villa Mairea, joka valmistui vuonna 1939. He suunnittelivat talon kodiksi Maire ja Harry Gullichsenille, joka oli silloin Ahlström-yhtiön pääjohtaja.
Ympäröivä metsä toimi Aalloille inspiraationa ja se näkyi talon arkkitehtuurissa ja sisustuksessa. Portaat oli tehty muistuttamaan mäntymetsää ja talo oli ikään kuin suunniteltu takapihassa kasvavan valtavan männyn ympärille.
Alvar Aalto piti taloa testilabranaan ja teki siellä monia kokeiluja, enemmän tai vähemmän onnistuneita, kuten esimerkiksi katon pienet reiät, jotka auttoivat ilman vaihtumista.
Alakerta on täynnä taide-esineitä lasista maalauksiin, etenkin nykytaidetta. Maire Gullichsenia pidetään yhtenä niistä henkilöistä, jotka toivat nykytaiteen Suomeen. Oli hyvin selvää, että hän rakasti taidetta ja kaiken hänen ympärillään täytyi olla kaunista. Hän haali taidetta kaikkialta, myös Ranskasta, ja Villa Maireassa on esimerkiksi Picasson töitä.
… ja koko retkiviikon kohokohta
Villa Maireaan pääsee sisälle vain etukäteen varatuilla lipuilla, jotka pitää ostaa ainakin kaksi viikkoa etukäteen. Kierros kestää tunnin ja sille otetaan vain noin 15 henkilöä.
Yläkertaan ei pääse, koska se on yksityiskäytössä. Sisällä ei myöskään saanut ottaa kuvia, mutta kuka sellaista olisi muistanut edes miettiä. Kaikki olivat liian keskittyneitä oppaan kertomukseen talosta, siellä asuneista ihmisistä ja ainutlaatuisista taide-esineistä ja tarinoista niiden takana.
Lopuksi poikettiin takapihalle ihailemaan munuaisen muotoista uima-allasta ja talon arkkitehtuuria ulkoa päin sekä pieneen mutta söpöön museokauppaan, joka on talon sivussa kellarissa.
Kyllä siinä oli pakko todeta että ”asuisin ihan mielelläni”. Villa Mairea oli todellakin ruukkialueen ja melkein koko reissumme kohokohta.
Raikasta meri-ilmaa ja maailman parasta omenamehua
Viikon mittainen kiertomatkamme päättyi Kemiönsaareen, jonka raikkaassa ja kosteassa meri-ilmassa kaunis luonto oli kaikkialla ympärillämme.
Vierailimme muun muassa Söderlångvikin kartanossa, jonka pihapiiriin oli kätketty taidettakin.
Lue myös: Salaperäiset sammaljätit valtaavat Lasipalatsin aukion Helsingissä
Kasvisto oli kitukasvuista korkealla ja rehevää matalalla, laaksot täynnä omenapuita, joista paikka on itse asiassa kuuluisa ja pakko sanoa, että hyvästä syystä.
Paikallinen omenamehu maistui siltä kuin olisi ottanut omenan maun ja siirtänyt sen nestemäiseen muotoon. Mehussa oli kaikki maut, kuten se pieni kirpeys ja raikkaus, jonka maistaa, kun puraisee omenaa.
Pihat ja talot olivat nättejä ja alue oli todella viihtyisä ja ihana.
Ulapalle melkein aidolla 1800-luvun jahdilla
Emme kuitenkaan jääneet vain maalle, vaan lähdimme katselemaan Kemiön saaristoa Eugenia-jahdilla.
Alkuperäinen Eugenia valmistui 1879 ja toimi rahtilaivana, joka kuljetti materiaaleja, kuten puuta, lasia ja kiveä. Eugenia purjehti vuoteen 1951 asti, jolloin se upposi ankkurissa ollessaan rantaan.
Paikalliset asukkaat halusivat rakentaa jahdista jäljennöksen, mutta kenelläkään ei ollut mittoja tai piirustuksia alkuperäisestä laivasta, joten mitat sukellettiin hakemaan uponneesta laivasta.
Uusi Eugenia rakennettiin yhteistyöllä Kemiönsaaren puista ja se valmistui vuonna 2000.
Alkuperäisessä laivassa ei koskaan ollut moottoria, vaikka sitä itsepäiselle kipparille yritettiin tarjotakin, mutta uuteen Eugeniaan lisättiin moottori käytännöllisyyssyistä. Muuten laiva on melkein täydellinen jäljennös alkuperäisestä.
Purjeet paukkuivat, kun merikotka liiteli taivaalla
Miehistö toivotti meidät tervetulleeksi, kun nousimme laivaan pienestä satamasta.
Vaikka aluksi tuntui, että kannella oli vähän tilaa, laiva oli hieno ja siinä riitti ihmeteltävää koko purjehduksen ajan. Alussa käytettiin moottoria, jotta päästiin aavemmalle ulapalle.
Oli mukava seurata ohi lipuvia saaria. Kun ne oli ohitettu, miehistö alkoi valmistautua avaamaan purjeet. Itse pysyttelin vain poissa tieltä.
Oli aika hurjaa, kun tuuli oli niin kova ja purjeet paukkuivat mastoa vasten, kun ne eivät olleet vielä kiinni. Miehistö oli koko ajan valppaana sitomaan tai kiskomaan mitäkin köyttä.
Kun purjeet olivat ylhäällä, alkoi pieni keksi- ja mehutarjoilu. Samalla kuuntelimme yhden miehistön jäsenen mielenkiintoista kertomusta alkuperäisen Eugenian historiasta. Näimme myös merikotkan, joka liiteli mustana pilkkuna taivaalla.
Paluumatkalla miehistö pyysi muutamaa matkustajaa mukaan kiskomaan köysistä, jotta saatiin masto takaisin pakettiin ennen kuin saavuttaisiin takaisin rantaan. Kaksi tuntia oli mennyt todella nopeasti ja yhtäkkiä tuttu satama jo häämötti.
Millainen tarina kotimaanmatkailusta sinulla on mielessäsi? Lähetä tarinasi osoitteeseen toimitus@matkailulehti.fi.
Palkitsemme julkaistavat tarinat Matkailulehden näytenumerolla. Kysythän aina luvan julkaisuun jutussa ja kuvissa esiintyviltä henkilöiltä.