Kun sisällissodasta, yhdestä Suomen historian suurimmasta tragediasta, tuli keväällä 2018 kuluneeksi tasan vuosisata, tapahtumia puitiin perusteellisesti niin akateemisissa tutkimuksissa, kuvataiteessa, kirjallisuudessa kuin näyttämöllä.
Vappu Ikonen
24.4.2025 Helsingin Taidehallissa toukokuun alkupäiviin asti auki oleva Johanna Lecklinin upea näyttely Kadonneita kuvia, kätkettyjä kertomuksia löytää sotaan vielä yhden tulokulman.
Kuvataiteen tohtori Lecklinin työkaluja ovat valokuvat, videot, äänet ja tässä näyttelyssä uutena elementtinä tekstiilit.
Lähdetään kiertämään näyttelyä kulttuurihistorioitsija ja taideopas Antti Solinin johdolla.
Voittajan peli
Ensimmäiseen huoneeseen Lecklin on rakentanut kolmiulotteisen jättiversion loppuvuodesta 1918 julkaistusta lautapelistä, jossa käydään läpi tuoreita sotatapahtumia.
Julkaisija oli luonnollisesti voittoisa valkoinen puoli, mikä näkyy pelin teksteissä ja säännöissä.
Seuraavassa huoneessa vastaan tulee suuri kaksiosainen videoinstallaatio, jossa Johanna Lecklin kertoo itseään sata vuotta aiemmin syntyneen Matilda Lecklinin tarinan.
Punapäälliköksi väitetty Matilda sai vuonna 1918 surmansa harhaluodista. Tosiasiassa hän oli puolueeton, ja virheellinen väite on myöhemmin korjattu Suomen sotasurmat -hankkeen selvitysten perusteella.
”Naiset kyllä tarttuivat aseisiin myös punaisella puolella, mikä uhmasi silloista binääristä sukupuolirakennetta”, Antti Solin kertoo.
”Tämä perinteiden uhmaaminen johti punakaartin naisten epäinhimillistämiseen, yliseksualisointiin ja sodankin oloissa poikkeukselliseen väkivaltaan ja aggressioon.”
Installaatio kannattaa katsoa kokonaan, jotta näkee myös esimerkiksi lautapeliä pelaavat teinitytöt ja käsivarsinauhoin varustettujen poikien lumipalloleikit.
Maskuliiniset muistopatsaat
Seuraavaksi siirrymme keskisaliin, jonka teema kuuluu ”tässä paikassa kauan sitten”.
Arkistoja penkonut Johanna Lecklin on ottanut tuoreita valokuvia sadan vuoden takaisen väkivallan tapahtumapaikoilta. Osa kuvista on Mäntästä ja Oulusta, joissa näyttely on ollut aiemmin esillä.
Suurin osa otoksista esittää kuitenkin helsinkiläisille tuttuja kulmia keskustasta, Hakaniemestä ja Suomenlinnasta.
Joidenkin kuvien yhteydessä on maininta väkivallan luonteesta (”teloituspaikka”). Muiden voimme vain arvailla liittyneen Helsingistä huhtikuussa 1918 käytyyn taisteluun.
”Sodan jälkeen voittajat kirjoittivat historian”, Solin muistuttaa.
Punaisilta kiellettiin muistomerkkien pystyttäminen.
”Valkoisilla oli sen sijaan 10 vuotta sisällissodan päättymisen jälkeen kolmisensataa patsasta. Ne olivat korostetun maskuliinisia ja esittivät ryhdikkäitä miehiä erektiivisissä asennoissa.”
Punaiset rusetit
Näyttelyn vaikuttavin yksittäinen työ on valtava tekstiilitaideteos, joka kuvastaa kaikkia sisällissodan seurauksena henkensä menettäneitä.
Teos muodostuu kymmenistä tuhansista punaisista, valkoisista ja harmaista ruseteista.
”Sota ei päättynyt aseiden vaikenemiseen”, Solin huomauttaa.
”Valitettavasti suurin osa kuolleista menetti henkensä vasta sodan jälkeen vankileireillä ja laittomissa teloituksissa.”
Lecklinin rusettityö heijastaa sekä vainajien valtavaa määrää että heidän keskinäisiä osuuksiaan.
”Kuten näemme, punaisia rusetteja on eniten”, Solin esittelee.
”Taiteilija on halunnut nostaa teokseen osin seinälle viitaten valkoisen puolen patsaista tuttuun falliseen elementtiin, mutta muuten teos lainehtii lattialle pehmeänä ja feminiinisenä.”
Opastus herättää uusia kysymyksiä
Myös käytävälle sijoitettu äänitaideteos pysäyttää. Johanna Lecklin on lukenut nauhalle kaikkien sisällissodassa kuolleiden nimet.
”Tämä teos ei vielä avajaispäivänä ollut valmis, kuten ei rusettitaideteoskaan. Näyttely elää dynaamisena prosessina koko aukiolonsa ajan”, Antti Solin kuvailee.
Solinin vetämä kierros on määritelty ”queer-teemaiseksi”. Termiä queer käytetään sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen edustajista ja myös ajattelumallista, joka haastaa sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät normit.
Opastus ei sisällä sensaatioita, paljastuksia eikä arvailuja sotapäälliköiden seksuaalisuudesta vaan tarjoaa hienovaraisen uudelleentulkinnan näyttelyyn ja sen sisällön tematiikkaan.
Kierros saa kuitenkin miettimään, mitä tarinoita sisällissodasta on vielä kertomatta. Miten sadan vuoden takaiset sukupuoliroolit vaikuttivat sodan kulkuun ja sen jälkeisiin tapahtumiin?
Seuraava queer-opastus järjestetään 3.5.2025. Näyttely on avoinna 4.5.2025 asti.
Queer-näkökulma avaa uutta jokaiselle
Museoissa viimeksi viime vuosisadalla vierailleet saattavat kuvitella, että tarjolla on lähinnä rukkeja ja värttinöitä tai vaihtoehtoisesti arvokasta esittävää taidetta 1800-luvun kultakaudelta.
Niitäkin toki löytyy. Mutta museoissa harjoitetaan myös aktiivista, modernia kokoelmapolitiikkaa ja pyritään tallentamaan omaa aikaamme mahdollisimman hyvin.
Samalla tarkastellaan kriittisesti perusnäyttelyitä ja pohditaan, ovatko ne edelleen relevantteja ja onko jokin osa suomalaisuuden kertomusta kenties jäänyt katveeseen.
2000-luvulla tavoitteena on ollut tallentaa ja esitellä moninaisuuden historiaa. Yhden osan moninaisuudesta muodostavat sateenkaarikulttuuriin keskittyvät näyttelyt.
Vaikka näyttely itsessään ei olisi sateenkaariteemainen, melkein mitä tahansa aihetta voi tarkastella myös queer-näkökulmasta.
Queer-oppaan vaatimuksina sensitiivisyys ja ammattitaito
Antti Solin on toiminut museoalalla vuodesta 2013, viisi viime vuotta muun muassa Kansallisgallerian palveluksessa. Hänen työnantajiaan ovat olleet myös Helsingin Taidehallin Säätiö ja Suomen Kulttuurirahasto, joka ylläpitää Taidekoti Kirpilää.
Johanna Lecklinin näyttelyyn suunnittelemaansa opastusta varten Solin ei ole konsultoinut itse taiteilijaa.
”Mutta toki mielelläni käsikirjoittaisin kierroksia yhteistyössä myös taiteilijoiden kanssa, jos minulle tarjottaisiin siihen mahdollisuus.”
Entä pitääkö queer-oppaan kuulua itse sateenkaariyhteisöön?
”Ei toki”, hän vastaa.
”Sensitiivinen pitää kuitenkin olla, ja tietysti riittävän ammattitaitoinen museossa opastamiseen.”