Ranuan Ylimaalla kulkeva Taistelujen polku on kunnostettu entistä ehommaksi. Kunnostustyöt tehtiin, kun yhdestä Lapin sodan merkittävimmistä taisteluista tuli kuluneeksi 80 vuotta.
8.10.2024 1990-luvulla rakennettu, reilun kolmen ja puolen kilometrin pituinen Taistelujen polku löytyy Rovaniementien ja Palovaarantien risteyksestä.
Polun lähtöpaikalla kohoaa Ylimaan taistelulle pystytetty muistomerkki, jonka on suunnitellut lappilainen kuvanveistäjä Ensio Seppänen.
7.–9. lokakuuta 1944 käyty Ylimaan taistelu oli Lapin sodan verisimpiä.
Suomalaisen jääkäriprikaatin ja saksalaisen vuoristoarmeijan välisessä kolmen vuorokauden taistelussa kuoli noin 120 suomalaista ja suunnilleen 100 saksalaista sotilasta. Kaatuneiden määrä vaihtelee hiukan eri tietolähteissä.
Opasteiden avulla pääsee veteraanien muisteluihin
Taistelujen polun kunnostuksesta vastasivat vapaaehtoiset talkoolaiset, jotka raivasivat esiin lähes umpeen kasvaneen polun ja siivosivat alueen poteroita eli puolustusasemia.

Myös polun huonokuntoiset opasteet uusittiin. Opasteissa on nyt qr-koodit, joiden avulla vierailija voi älypuhelimellaan kuunnella ja lukea taistelusta selviytyneiden muisteluita.
Lisäksi polun puoliväliin rakennettiin levähtämistä varten laavu ja tulipaikka.
Polun kunnostuskustannuksista vastasivat Ranuan kunta ja Euroopan maaseuturahasto.
Sinua voisi kiinnostaa myös:
Radan raatajat – Kalle Päätalon kirjoista tuttu kenttärata on vaikuttava sotahistoriallinen kohde