Heinäsirkat, hämähäkit, kimalaiset ja monet muut kiehtovat ötökät voi tulevana kesänä tavata ennennäkemättömässä mittakaavassa Korkeasaaren eläintarhassa Helsingissä.
6.5.2025 Kesäkuun alussa Korkeasaaressa avautuva Suurenmoiset ötökät -näyttely jatkuu 19. lokakuuta asti.
Jättimäisen ötökkämaailman kookkain asukas on nelimetrinen arolukki, mutta näyttelyssä voi tarkastella myös esimerkiksi perhosia, muurahaisia ja erilaisia ihmisen loisia noin satakertaisessa koossa.
Yhteensä lajeja on näytillä reilut parikymmentä. Osa otuksista myös liikkuu ja pitää ääntä.
Ruotsalaisen Megalodon Creationsin näyttely nähdään Suomessa nyt ensimmäistä kertaa.

Maailmassa on arviolta kahdeksisen miljoonaa eläinlajia, joista noin 5,5 miljoonaa lajia on hyönteisiä.
Suurenmoiset ötökät ovat monessa mielessä sankareita: elintärkeitä pölyttäjiä, hajottajia ja ravintoketjujen peruspilareita. Hyönteiset, hämähäkit ja muut pieneliöt tekevät valtavan määrän näkymätöntä työtä, jota ilman ekosysteemit eivät selviäisi.
Korkeasaaren näyttelyssä tutustutaan ötököiden tärkeiden tehtävien lisäksi muun muassa hyönteisten rakenteeseen ja muodonvaihdokseen.

Vierailijat oppivat myös, millä keinoin lähiluontoa voi auttaa itse. Esimerkiksi lahoaita, komposti ja hyönteishotelli ovat kotipihan pienille asukeille arvokkaita.
Ötökkäteema näkyy Korkeasaaren kesäohjelmassa näyttelyn lisäksi monella muullakin tavalla.
Luonnon monimuotoisuuden suojelija
Korkeasaaren eläintarha on yksi Suomen suosituimmista vapaa-ajankohteista, jossa käy vuosittain lähes puoli miljoonaa vierailijaa. Paikka on avoinna yleisölle ympäri vuoden.
Tarhassa elää toista tuhatta eläintä, jotka edustavat noin 160 lajia. Korkeasaaren tärkein tehtävä on luonnon monimuotoisuuden suojelu, ja jokainen vierailija tukee tätä työtä.
Uhanalaisia lajeja suojellaan kasvattamalla geneettisesti mahdollisimman monimuotoisia kantoja lajien tulevaisuuden turvaamiseksi.
Tarhakannan avulla voidaan tukea luonnon heikenneitä kantoja tai palauttaa luontoon sieltä hävitettyjä lajeja. Korkeasaaresta on palautettu luontoon muun muassa metsäpeuroja ja mongolianvillihevosia.
Eläintarhan yhteydessä toimiva Korkeasaaren villieläinsairaala on Suomen suurin loukkaantuneiden ja orpojen luonnonvaraisten eläinten hoitola.
Eläintarhan toiminnasta vastaa voittoa tavoittelematon Korkeasaaren eläintarhan säätiö.