Taiteilijan ammattia tavoitelleet naiset joutuivat 1800-luvulla matkustamaan opintojen perässä kauas kotimaastaan. Ateneumin taidemuseon näyttely Rajojen rikkojat esittelee näiden naistaiteilijoiden tuotantoa ja kertoo heidän elämänvaiheistaan.
Arja-Leena Paavola
7.8.2025 Rajojen rikkojat -näyttely on esillä Helsingin Ateneum-museossa 24. elokuuta asti. Kokonaisuus tuo ensi kertaa yhteen 1800-luvulla Saksassa opiskelleiden ja työskennelleiden naistaiteilijoiden töitä.
Naiset joutuivat vielä noina aikoina tekemään valinnan uran ja perheen välillä. Rajojen rikkojat raivasivat omalta osaltaan tietä seuraavien sukupolvien taiteilijoille.
Juuri Saksa oli 1850-luvulta alkaen monen eurooppalaisen taiteilijan kohdemaa. Suomesta ja muista Pohjoismaista taidealalle pyrkiviä naisia lähti opiskelemaan etenkin Düsseldorfiin.
Saksan kaupungit olivat ylipäätänsä tärkeitä matkakohteita säätyläisperheiden jälkeläisille, joiden sivistyskasvatukseen kuului grand tour, kiertomatka Euroopassa.
Naisten rajoitukset
Taideakatemiat alkoivat ottaa naisia oppilaikseen vasta 1900-luvun alkupuolella. Taiteilijanuraa tavoitelleet naiset saivat sitä ennen opiskella vain miespuolisten kollegoidensa yksityisoppilaina.
Oman aikamme näkökulmasta on vaikea ymmärtää, miksi naisten taiteen harjoittamista on haluttu eri tavoin rajoittaa. Teosten aihevalinnassakin sukupuoli näytteli tärkeää roolia.
Arvostetuin taidegenre 1800-luvun alkuvuosikymmeninä oli historiamaalaus. Naisten ei kuitenkaan ollut soveliasta tarttua esimerkiksi menneisyyden merkittäviä taisteluja esittäviin aiheisiin.
Sen sijaan naistaiteilijat käsittelivät aiheita, jotka saivat inspiraationsa esimerkiksi kirjallisuudesta tai Raamatusta. Naisten alaa olivat myös etenkin asetelmat ja suloiset lapsikuvaukset.
Matkaaminen edellytti tahdonlujuutta ja saattajaa
Suomesta Saksaan lähtevän täytyi 1800-luvulla varautua hitaaseen matkantekoon ja epämukavuuteen.
Naiset pukeutuivat ajan säädyllisyysvaatimusten mukaisesti ylävartalon litistävään korsettiin, mikä teki matkaamisesta tukalaa. Näihin aikoihin naisen oli lisäksi sopimatonta liikkua ilman saattajaa.
Vuonna 1857 Suomen taideyhdistys alkoi myöntää taiteilijoille matka-apurahoja. Ensimmäisiin rahoituksen saajiin kuului Alexandra Frosterus-Såltin. Elokuussa 1857 hän lähti opiskelemaan Düsseldorfiin, kahden veljensä saattamana.
Taiteilija Augusta Soldan oli tuolloin ehtinyt asua kaupungissa jo jonkin aikaa, ja seuraavana vuonna sinne saapui myös Victoria Åberg.
Suomalaiset naistaiteilijat pitivät yhtä. Kuluissa säästääkseen he jakoivat yleensä yhteisen työhuoneen ja asuivatkin yhdessä.
Maisemamaalauksia vannehameessa ja korsetissa
Vanhoista valokuvista näkee, että esimerkiksi Åberg ja Frosterus-Såltin käyttivät krinoliinia ja korsettia. Asun hankaluuteen nähden naiset tekivät yllättävän paljon maisemamaalauksia luonnossa.
Varsinkin Åbergin tiedetään täyttäneen luonnoskirjaansa paikan päällä hahmotelluista vesistöistä, vuorista sekä metsistä.
Fanny Churberg, ajan suomalaisista naistaiteilijoista ehkä kuuluisin, työskenteli ja opiskeli Düsseldorfissa kolme vuotta 1870-luvulla. Hänet tunnetaan useista voimakkaista, hyvin persoonallisista maisemakuvauksista.
Moni naistaiteilija jäi vaille ansaitsemaansa mainetta. Osa asettui pysyvästi ulkomaille, jossa oli laajemmat markkinat taiteelle. Näin tekivät muun muassa Ida Silfverberg ja Viktoria Åberg.
Taiteeseen keskittyminen merkitsi usein naimattomuutta. Frosterus-Såltin kuitenkin meni Suomessa naimisiin ja sai lääkäripuolisonsa kanssa kolme lasta.
Aviomiehen kuoltua äkillisesti vain 40-vuotiaana Frosterus-Såltin jäi yksinhuoltajaksi ja vastaamaan perheen elannosta. Pitkän uransa aikana hän maalasi muun muassa alttaritaulun yli kuuteenkymmeneen suomalaiseen kirkkoon.