Rovaniemen kävelykadulle lähelle Lordin aukiota on ilmestynyt upeasti valaistu poro jäisine rekineen. Kauniisti valaistu jääteos kantaa nimeä Ice Runner.
27.12.2025 Halukkaat voivat istahtaa jäästä veistetyn pororeen kyytiin, ja mahdollisuuteen on tartuttu innokkaasti. Jo ensimmäisen viikon aikana reessä poseerattiin satoja kuvia varten, ja sieltä on lähetetty jouluisia videotervehdyksiä perheille ja ystäville eri puolille Suomea ja maailmaa.
”Halusimme jotenkin elävoittää kävelykatua ja ilahduttaa omalta osaltamme Rovaniemen joulunviettäjiä”, kertoo kaupungin kunnossapitopäällikkö Marko Rautio.
”Koska olemme lumen ja jään kaupunki, oli jääporo rekineen varsin selkeä valinta.”
Rautio ryhtyi saman tien tuumasta toimeen ja ottu yhteyttä taiteilija Antti-Jussi Yliharjuun Snowin oy:stä. Yliharju toteutti teoksen yhdessä Veikko Laakson kanssa.
Taiteilijat nostivat veistoksen järeät jäät Metsäruusun lammesta itse. Kaksikko on tehnyt jääteoksia muuallekin kaupunkiin.
”Olemme tähän talvikauteen itsekin tuoneet uutta elämää ja talvisia elämyksiä Rovaniemen vanhalle linja-autoasemalle”, kertoo Yliharju ja toivottaa halukkaat tervetulleiksi istahtamaan myös ”lumottuun lumiteemaiseen valtaistuimeen”.
Ice Runner
Jäästä ja lumesta koostuva teos valmistui 15.12.2025
Taiteilijat: Antti-Jussi Yliharju ja Veikko Laakso/Snowin oy
Koko: 5 m × 4 m × 2,4 m
Jään paino: 3 200 kg
Lumen paino: Muuttuu kosteustilanteen mukaan.





