Arkkitehti Panu Savolaisen ja valokuvaaja Aleks Talven uusin teos esittelee satayksi pääkaupungin rakennusta 1500-luvulta tähän päivään.
Vappu Ikonen
5.11.2026 Kustannusyhtiö Sammakko jatkaa lukijoiden hemmottelua kunnianhimoisten arkkitehtuurijulkaisujen sarjalla. Lokakuussa 2026 ilmestynyt Helsingin hienoimmat talot on jo kolmas professori Panu Savolaisen ja valokuvataiteilija Aleks Talven yhteistyöteos.
Uuden teoksen aukeamat jakautuvat edeltäjänsä tavoin napakoihin ja iloitteleviin suomen- ja englanninkielisiin teksteihin sekä Aleks Talven upeisiin kuviin.
Kiitettävää on, että tällä kertaa mukana on myös kartta – suuri palvelus lukijoille ja todella tärkeä lisä Helsingin kokoisessa kaupungissa.

Luin teosta kotiseutumatkaajan silmin, sillä Helsinki on ollut kotikaupunkini jo reilut 40 vuotta. Laskin vierailleeni, työskennelleeni, opiskelleeni tai juhlineeni noin kuudessakymmenessä kirjan esittelemässä rakennuksessa.
Tekijöiden edellinen teos Turun hienoimmat talot julkaistiin vuonna 2025. Sarjan aloittanut Arkkitehtuurin vuosituhannet (2024) palkittiin vuoden historiateoksena.
Tuomiokirkosta Oodiin – arkkitehtuurin klassikot hurmaavat
”Halusimme pitää valikoiman yllätyksellisenä, jotta saimme mukaan laajan kirjon arkkitehtuuria isoista monumenteista ja infrastruktuurikohteista aina pikkuisiin ja sympaattisiin kioskeihin, jopa puhelinkoppeihin”, toteavat tekijät esipuheessaan.
Tekijät myöntävät myös otsikon ”hienoimmat talot” olevan leikkisä, sillä definitiivistä listausta on toki mahdotonta tehdä.
Teos julkistettiin lokakuussa 2026 Helsingin kirjamessuilla, jonka ohjelmalavalla Panu Savolainen valitteli runsaudenpulaa ja karsinnan vaikeutta.

”Valintalistassa oli noin viisisataa rakennusta. Eniten jäi harmittamaan SKS:n rakennus, joka jäi pois pelkästään sen takia, että kirjaan tuli jo monta samantyylistä 1800-luvun jälkipuoliskon taloa.”
”Kansallismuseon laajennusrakennus puolestaan olisi luultavasti valittu mukaan, jos kirja olisi valmistunut vasta seuraavana vuonna.”
Teoksessa on monia ennalta arvattavia klassikoita, joihin Aleks Talve on kuitenkin saanut tuoreen kulman. Valokuvataiteilija kertoi kirjamessuilla kuvanneensa lähinnä aamuyöstä:
”Helsingissä on aika paljon ihmisiä, joten parasta ja rauhallisinta kuvausaikaa olivat kesäiset aamuyön tunnit.”
Helsingin tunnetuin arkkitehti Carl Ludvig Engel on saanut kirjaan Valtioneuvoston linnan, Tuomiokirkon, Kaivohuoneen, Helsingin yliopiston observatorion ja Kansalliskirjaston.
Ateneum, Suomen Pankki, Säätytalo, Vanha Ylioppilastalo ja Kansallisarkisto edustavat 1800–1900-lukujen kansallisen heräämisen ajan monumentaalirakennuksia ja puolustavat paikkaansa teoksessa.

Kaivohuoneesta (valmistumisvuosi 1838) kesäyönä otettu kuva heittää minut suoraan 1980-luvulle ja nuoruuden huolettomiin kesiin. Toivottavasti joku tekee kulttuuriteon ja kunnostaa Kaivohuoneen taas uuteen käyttöön.
Hakaniemen nyt jo ikoninen Ympyrätalo (1968) on kuvattu komeasti ylhäältä. Temppeliaukion kirkko (1969) taas on kuvattu viisaasti sisätiloissa, sillä ulkoahan sitä on suorastaan vaikea havaita.
Tuorein klassikko on keskustakirjasto Oodi (2018), joka kerää edelleen runsaasti ulkomaisia kävijöitä ja ihailijoita.
Ilahduttavaa oli bongata teoksesta omat suosikkirakennukseni: Olympiastadion (1939) ja Eduskuntatalo (1931). Jälkimmäisen sisätilat ovat ehkä kauneimmat näkemäni.
Mukana yllättäjiä kirkon raunioista Alvar Aallon sokeripalaan
Ensimmäinen yllätys on vanhin valittu kohde, Vanhankaupungin kirkon rauniot (1553), joista on jäljellä enää maaston pinnassa näkyvät muodot. Kun Helsinki siirrettiin vuonna 1640 Vanhastakaupungista nykyiseen Kruununhakaan, kirkko luovutettiin Helsingin hospitaalin käyttöön. Rakennus tuhoutui 1670-luvulla joko lahoamalla tai tulipalossa.
Pikkuinen Ruiskumestarin talo (1816) on Kruununhaan ehkä liiankin hyvin säilynyt salaisuus. Helsingin vanhin alkuperäisellä paikallaan säilynyt puinen asuinrakennus toimii nykyisin kotimuseona ja on erityisen tunnelmallinen joulunaikaan.
Katajanokan ala–asteen koulu on valittu esimerkiksi historiallisen rakennuksen sopeuttamisesta uuteen käyttötarkoitukseen. Vuonna 1844 valmistuneessa rakennuskompleksissa sijaitsi alun perin merijalkaväen harjoitussali, asevarastoja, purjevarastoja ja konepajahalli.
Kansakoulutoiminta alkoi vuonna 1949, ja vuonna 1986 koulu siirtyi nykyiselle paikalleen Venäjän vallan aikaisiin punatiilirakennuksiin.

Sinebrychoffin puistossa sijaitseva Koffin torni (1865) on sikäli yllätyksellinen, ettei sen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta ole varmuutta.
Elokuvateatteri Cinema Orion (1928) oli pitkään Elokuva–arkiston kotiteatteri. Se on edelleen yksi kauneimmista Helsingin elokuvateattereista.
Jotkin valinnat tyrmäävät. Alvar Aallon ”sokeripalan” eli Enso-Gutzeitin pääkonttorin (1962) valinta hienoimpien joukkoon tuntuu suorastaan provokaatiolta.
Vaikka arvostan Alvar Aallon arkkitehtuuria, omaa silmääni ilahduttaisi enemmän tontilla aiemmin sijainnut Norrménin talo vuodelta 1897. Rakennus on tuttu Finnan valokuvista ja elokuvasta Tähdet kertovat, komisario Palmu.

Edes Aleks Talven taiturimainen kamera ei saa sijoitettua jykevää sokeripalaa maisemaan sopuisasti Uspenskin katedraalin kanssa.
Sen sijaan Jätkäsaaren sympaattinen pieni puhelinkioski (1930) ilahduttaa ja naurattaakin. Se on Suomen pienin suojeltu rakennus.
Kun arkkitehtuuri irrottelee, mielipiteet jakautuvat
”Onko tuosta loppunut legot kesken?”
Näin kysyi poikani pienenä Reijo Jallinojan piirtämästä Pikku Huopalahden terassitalosta (1995). Kuuluisan arkkitehtilehden päätoimittaja luonnehti rakennusta ilkityöksi ja sen yksityiskohtia hölmöydeksi. Rakennus kääntää katseita edelleen.

Länsi-Pasilan Maistraatinportin (1987) Panu Savolainen luonnehtii edustavan ”postmodernismin villeimmän vaiheen kuritonta iloittelua ja välillä huumorinkin puolelle lipeävää muodonantoa”. Hänen mukaansa arkkitehdit kutsuvat postmodernistisia rakennuksia leikkisästi ”possuiksi”.
Asunto-osakeyhtiö Helsingin Muurarimestari (2024) on teoksen tuorein rakennus, toteutettu massiivitiilimuurauksena.
”Menneisyydestä inspiroituva mutta tässä ajassa ehkä futuristiseksikin luonnehdittava rakennus on osuva päätös tälle teokselle”, Savolainen kirjoittaa.
Rakennusten hienous on aina katsojan silmässä. Tekijät puolustavat omia valintojaan esipuheessa:
”Arkkitehtuurikeskustelu painottuu usein liiaksi väitteisiin rumuudesta ja kauneudesta, vaikka tärkeää olisi pohtia, mitä esteettisten arvostusten taustalla oikeastaan on.”
”Kirja tekee näkyväksi, miten rakennukset ilmentävät monin tavoin niin oman aikansa yhteiskunnallisia ja taloudellisia valtasuhteita, kulttuurisia tarpeita, teknistä kehitystä kuin suhdetta ympäristöönkin.”
Mitä iistimpää sen siistimpää
Jos haluat nähdä kiinnostavaa nykyarkkitehtuuria, ota metro allesi.
Yllätyksien sarjaan voidaan laskea useiden Itä-Helsingin kohteiden esittely. Ajankohtainen Puhoksen ostoskeskus on kuvattu upeasti yläilmoista, samoin Roihuvuoren metrovarikko, jota tuskin kukaan arkkitehtuuria vähemmän tunteva olisi tullut valinneeksi hienoimpien rakennusten listalle.

Roihuvuoren vesitorni (1977) taas on esikuva monille myöhemmin rakennetuille vesitorneille. Vuosaaren terassitalot (1971) Savolainen katsoo vievän ajatukset Välimeren alueen rannikkokaupunkeihin.
Mellunmäen metroasema (1989) muodostuu pääteraiteen sillasta ja sitä ympäröivästä asemarakennuksesta. Se on maailman pohjoisin metroasema.
Puoliympyrän muotoinen Vuotalo (2001) edustaa vuosituhannen vaihteen veistoksellista konstruktivismia.
Inspiroiva sarja saa jatkoa
Tekijöiden puheenvuoro Helsingin kirjamessuilla päättyi ilouutiseen, sillä eri kaupunkien hienoimpia rakennuksia esittelevä sarja saa jatkoa tulevina vuosina.
Kiitos kustantajalle ja tekijöille! Ja kirkkaita kesäöitä valokuvaaja Aleks Talvelle.



