Saariston Rengastie ja Pieni Rengastie ilahduttavat kotimaanmatkailijoita pidentämällä aukiolokauttaan. Vuonna 2025 reitit ovat kauttaaltaan kierrettävissä 9. toukokuuta – 14. syyskuuta.…
Säätytalon meneillään olevan peruskorjauksen yhteydessä löytynyt käsin neulottu 1800-luvun sukka johti ideaan uudesta suunnittelukilpailusta. Millainen voisi olla Säätytalon sukka 2025?…
Levin Hullu Poro -matkailukeskukseen on kohonnut uusi tuhatneliöinen elämystalo, jossa pitää virtuaalisesti majaansa itse joulupukki. Santa’s Visitor Centerin eli Tonttulan…
Porin teatterin yleisön toiveet täyttyvät 29. tammikuuta, kun päänäyttämöllä saa ensi-iltansa suorastaan kulttimaineeseen noussut musikaali Kysy siskoilta. Esitystä tähdittää muun…
Lomarengas on myynyt Hailuodon Luotsihotellin Luovosa Kiinteistöt oy:lle. Yhtiö suunnittelee hotellin uudistamisen lisäksi saaren matkailupalveluiden vahvistamista, sillä syksyllä 2026 avautuva…
Osuuskauppa Suur-Savon joulukuussa 2024 avaama Saunaravintola Kaihu on saanut Mikkelin seutukunnan Vuoden matkailuteko -tittelin. Tunnustuksen myönsi Mikkelin seudun matkailupalvelu ry.…
Kelkkakausi 2025 on hyvässä vauhdissa Sodankylässä. Poikkeuksellisesta lumitilanteesta huolimatta kelkkailuun on erinomaiset olot, sillä alkutalven vaihtelevat lämpötilat ja lumisateet muodostivat…
Historian ensimmäiset Helsingin Erämessut järjestetään Messukeskuksessa 7.– 9. helmikuuta 2025. Tapahtuman sydämen muodostavalle ”leirinuotiolle” saapuu jutustelemaan muun muassa erämies Mikko…
Uusi Grand Hostel Ivalo tarjoaa edullisen yöpymisvaihtoehdon Inarin alueella matkaileville. Majoituksen hintaan vanhan emäntäkoulun tiloissa sisältyvät pedin lisäksi puuro ja…
Hermannin Viinitilalla, Suomen vanhimmalla ja itäisimmällä marjaviinitilalla, on tehty sukupolvenvaihdos. Tilan uusi vetäjä haluaa nostaa juomamatkailun entistä vahvemmin myös Itä-Suomen…