Merikarvialla 8. kesäkuuta 2024 järjestettävissä käpylehmien MM-kilpailuissa punnitaan niin taidot kuin tyylikin. Päivi Ikonen Koivuniemen Herran farmilla pidettävät kisat ovat…
Oulun teatterin vuoden 2024 ensimmäinen suuren näyttämön ensi-ilta on Varjoja paratiisissa, joka perustuu Aki Kaurismäen samannimiseen elokuvaan vuodelta 1986. Jarno Kuosan…
Suomen Parhaaksi Hostelliksi vuonna 2024 on valittu Savonlinnan seudulla toimiva Linnansaaren Ekohostelli. 15.2.2024 Linnansaaren Ekohostelli sijaitsee Linnansaaren kansallispuiston pääsaarella Sammakkoniemen leirintäalueella.…
Kansallista hiihtopäivää vietetään vuonna 2024 jo kolmatta kertaa. Päivi Ikonen Kansallinen hiihtopäivä haastaa jälleen kaikki kansalaiset ladulle lauantaina 24. helmikuuta…
Ihastuitko Myrskyluodon Maijaan? Tiina Lymin koskettava elokuva on nostanut uudelleen valokeilaan kirjailija Anni Blomqvistin luoman vahvan naisen, josta Åke Lindman…
Kittilän Lainiossa sijaitseva Lapland Hotels SnowVillage -lumikylä esittelee tänä talvena pohjoismaisen mytologian taruja ja sankareita. Joulukuussa avatussa talven ihmemaassa on…
Vantaalainen Tiedekeskus Heureka kantaa nyt ylpeänä kestävän matkailukohteen STF-merkkiä. Heureka sai tuoreen tunnuksen edellyttämän ympäristösertifikaatin loppuvuonna 2023. 31.1.2024 Suomen…
Kemiönsaarelainen perheyritys Kasnäsudden nousi vastuullisuuskilpailun voittajaksi Matkamessuilla järjestetyssä finaalissa. Leena Joutsen 19.1.2024 Kilpailun tarkoitus on nostaa esiin vastuullisuuteen pohjautuvia matkailutuotteita…
Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 19.–21.tammikuuta 2024. Mainiot kotimaankohteet esittäytyvät tällä kertaa entistä laajemmalla rintamalla. Päivi Ikonen 17.1.2024 …
Virkeä savolaiskaupunki juhlii pyöreitä vuosiaan niin sanoin ja sävelin kuin kuvataiteen ja kirkkovenesoudun voimin. 16.1.2024 Pieksämäen kirkkopitäjä syntyi vuonna 1574…


