Vantaalaisen tiedekeskuksen Heurekan planetaario avautuu täydellisen uudistuksen jälkeen tapaninpäivänä 26. joulukuuta. Luvassa on yksi Euroopan kirkkaimmista ja yksityiskohtaisimmista esitysympäristöistä. 3.12.2025 …
Suomen suosituimmassa kaupungissa Tampereella kannattaa vierailla aina ja erityisesti nyt vuoden pimeimpään aikaan, jolloin kaamosta karkottaa muun muassa valotaide. Vappu…
Oulussa ei tehdä kompromisseja teatterin laadussa. Kevätkauden 2026 tapaus on Oikeusjuttu, joka antaa äänen nuorille ja asettaa syytetyn penkille maailman…
Taiteilija Pasi Rauhalan Type3 – Uuden maailman raunioilla -näyttely tarjoaa kurkistuksen yhtä aikaa kutkuttavaan ja pelottavaan tulevaisuuteen, jossa teknologia määrää…
Rovaniemen ikoninen maamerkki Scandic Pohjanhovi on uudistunut. Hotelli sai remontissa modernin talotekniikan ja sen aula, ravintola ja baari entistä valoisamman…
Porilaisen Satakunnan museon joulunviettoon kuuluvat perinteinen tonttunäyttely ja tonttupäivä, jonka aikana saadaan ihailla muun muassa suksibalettia. Joulun ostokset voi puolestaan…
Helsinkiläinen kulttuurikeskus Kaapelitehdas juhlistaa teollista historiaansa avaamalla kellariinsa taiteilija Ruusan toteuttaman muraalisarjan. Historiakäytävä tulee osaksi keskuksen Rundi-kierroksia, joilla pääsee tutustumaan…
Ahvenanmaalla marras–joulukuussa järjestettävillä markkinoilla pääsee kokemaan vanhan ajan joulun tunnelman idyllisissä maisemissa. Matkailijan kannattaa istahtaa myös aitoon saariston joulupöytään nauttimaan…
Suomalaisiinkin museoihin on aikojen saatossa voinut päätyä myös väärennöksiä ja ryöstettyä esineistöä. Kuopion taidemuseo Kumma nostaa kissan pöydälle ja aiheen…
EU-komissio on valinnut Tampereen maanosan älykkään matkailun pääkaupungiksi vuonna 2026. Suomalaiskilpailija päihitti finaalissa belgialaiset Brysselin ja Bruggen, Portugalin Bragan, Italian…


