Turussa käy aina samalla tavalla. Kotiin lähtiessä miettii, miksei kaupungissa tule poikettua useammin. Viimeksi vieraillessa löytyi jälleen yksi hyvä syy…
Browsing: Uutiset
Uransa valokuvataiteilijana aloittaneen, sittemmin ohjaajana ja käsikirjoittajana tunnetuksi tulleen Johanna Vuoksenmaan kirja Vesiystäviä ilmestyi jo vuosia sitten (2019), mutta teos…
Kotimaanmatkailun ja etenkin maaseudun suosio kasvaa edelleen. Muutosta johtavat nuoret: Suomessa lomailu kiinnostaa neljää viidesosaa 18–34-vuotiaista. 28.6.2026 Suomalaiset…
Mikkelin seudulla matkailevalle on tauon jälkeen taas tarjolla risteilyjä lähivesillä. Laivoilla pääsee ihailemaan niin järvimaisemia kuin kalliomaalauksia. 23.6.2026 Kesällä 2026…
Hämeenkyrön kansallismaisemassa sijaitseva Frantsila tunnetaan suomalaisen yrttiosaamisen ja luonnollisen hyvinvoinnin keskuksena. Sukutilan historia ulottuu 1700-luvulle saakka. 16.6.2026 Frantsilan tila on…
Polkujuoksun vanavedessä yleistyneet tunkkaustapahtumat kokoavat kuntoilijoita kiipeämään peräkanaa pitkin hiihtokeskusten rinteitä ja muita sopivia mäkiä. 10.6.2026 Tunkkauksessa kivutaan mäki ylös…
Joensuulainen Museo Eliel tarjoaa vierailleen digitaalisen palvelun, jonka avulla he voivat syventää näyttelykokemustaan omilla mobiililaitteillaan. 8.6.2026 Museo Elielin digipalvelun tavoitteena…
Ensimmäistä kertaa myönnetyllä Suurella suomalaisella retkeilypalkinnolla haluttiin nostaa esiin vastuullisuutta, innovaatioita ja vaikuttavuutta. 7.6.2026 Riihimäen Erämessuilla jaetun Suuren suomalaisen retkeilypalkinnon…
Suomenlinna tunnetaan kesäretkien klassikkokohteena, mutta ravintola Panimo palvelee läpi vuoden lyhyen lauttamatkan päässä Kauppatorilta. Ravintola yhdistää onnistuneesti historiallisen miljöön, omat…
Henkeäsalpaavia maisemia, monipuolista luontoliikuntaa, virkistystä ja rentoutumista. Niistä voi koostaa kesäisen lomansa Pyhällä. 3.6.2026 Pyhä-Luoston kansallispuisto tunnetaan komeista tuntureistaan, jotka…


